Kieli on arvokas voimavara sekä henkilölle itselleen että ympäröivälle yhteiskunnalle. Suomessa on kasvava joukko perheitä, joissa lapset puhuvat useampaa kuin yhtä kieltä äidinkielenään. Sekä puhutuista kielistä että perheen tilanteesta (esim. siitä puhutaanko täysin maahanmuuttajataustaisesta perheestä tai perheestä, jossa toinen vanhemmista on suomalainen) riippuu tulevatko perheet ja niiden lapset huomioiduiksi eri palveluissa ja saavatko he siten riittävästi tukea vähemmistökielen ylläpitämiseksi. Ilman riittävää tukea lapsen vähemmistöön kuuluva äidinkieli jää helposti valtaväestön kielen varjoon ja hiipuu hiljalleen tai häviää kokonaan. Tämä vaara on erityisen suuri siksi, koska kun lapsella on otollisin aika kielten oppimiselle, ovat vanhemmat yleensä kaikkein kiireisimpiä.
Pohja lapsen kaksikielisyydelle ja vahvalle identiteetille luodaan jo ennen kouluikää ja kaikilla lapsen kasvattajilla on tärkeä rooli kielikasvatuksessa. Monesti ulkopuoliset, viranomaiset ja päättäjät korostavat vanhempien vastuuta kielitaidon välittämisessä. On totta, että vanhemmat ovat lapsen tärkeimmät kasvattajat, mutta eikö näin ole kaikessa kasvatuksessa, kuten esimerkiksi siinä, että vanhemmat huolehtivat lapsen monipuolisesta ruokailusta ja liikkumisesta? Silti esimerkiksi liikuntaan panostetaan paljon varhaiskasvatuksessa, miksei siis myös lapsen kielitaidon ylläpitämiseen?
Ongelma on se, että kielitaito nähdään pääosin yksilö- ja identiteettikysymyksenä, ei koko yhteiskuntaa hyödyttävänä voimavarana. Jos lapsi ei liiku tarpeeksi, se tulee todennäköisesti yhteiskunnalle kalliiksi tulevaisuudessa sairauksien tms. ongelmien lisääntyessä. Miksei potentiaalisen kielitaidon menetystä nähdä ongelmallisena yhteiskunnan näkökulmasta? Miksei kielitaidon ylläpitämistä voitaisi nähdä panoksena tulevaisuuteen eikä vain rasitteena ja vanhempien lisääntyvinä vaatimuksina? Vanhemmilla on päävastuu, mutta kaikilla lapsen elämään osallistuvilla kasvattajilla on tärkeä rooli lapsen kehityksessä, myös kaksikielisyyden ylläpitämisessä. Kasvattajien myönteiset asenteet ja arvostus lapsen molempia kotikieliä kohtaan auttavat myös vanhempia tukemaan kaksikielisen lapsen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Väitöskirjaa aiheesta tekevä tutkija ja Duossa vieraileva ”Kaksikielisyys on voimavara” -panelisti Kristiina Teisskin muistuttaa, että on oleellista saada lapsi motivoitumaan jo pienestä alkaen kaksikielisyyteen, koska se on samalla tie omaan kieleen ja kulttuuriin. Mitä varhaisemmin lapsi saa tukea kaksikieliseksi kasvamisessa, sitä luonnollisempi osa hänen identiteettiään ja elämäänsä kielistä ja kulttuureista muodostuu. Tämä hyödyttää varmasti myös yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa.
Duon järjestämä paneeli: Kaksikielisyys on voimavara: paneelikeskustelu kaksikielisyyden tukemisesta varhaislapsuudessa torstaina 23.10.2014 klo 17.00-19.00. Lisätietoa
(Tanja del Angel)
Pohja lapsen kaksikielisyydelle ja vahvalle identiteetille luodaan jo ennen kouluikää ja kaikilla lapsen kasvattajilla on tärkeä rooli kielikasvatuksessa. Monesti ulkopuoliset, viranomaiset ja päättäjät korostavat vanhempien vastuuta kielitaidon välittämisessä. On totta, että vanhemmat ovat lapsen tärkeimmät kasvattajat, mutta eikö näin ole kaikessa kasvatuksessa, kuten esimerkiksi siinä, että vanhemmat huolehtivat lapsen monipuolisesta ruokailusta ja liikkumisesta? Silti esimerkiksi liikuntaan panostetaan paljon varhaiskasvatuksessa, miksei siis myös lapsen kielitaidon ylläpitämiseen?
Ongelma on se, että kielitaito nähdään pääosin yksilö- ja identiteettikysymyksenä, ei koko yhteiskuntaa hyödyttävänä voimavarana. Jos lapsi ei liiku tarpeeksi, se tulee todennäköisesti yhteiskunnalle kalliiksi tulevaisuudessa sairauksien tms. ongelmien lisääntyessä. Miksei potentiaalisen kielitaidon menetystä nähdä ongelmallisena yhteiskunnan näkökulmasta? Miksei kielitaidon ylläpitämistä voitaisi nähdä panoksena tulevaisuuteen eikä vain rasitteena ja vanhempien lisääntyvinä vaatimuksina? Vanhemmilla on päävastuu, mutta kaikilla lapsen elämään osallistuvilla kasvattajilla on tärkeä rooli lapsen kehityksessä, myös kaksikielisyyden ylläpitämisessä. Kasvattajien myönteiset asenteet ja arvostus lapsen molempia kotikieliä kohtaan auttavat myös vanhempia tukemaan kaksikielisen lapsen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Väitöskirjaa aiheesta tekevä tutkija ja Duossa vieraileva ”Kaksikielisyys on voimavara” -panelisti Kristiina Teisskin muistuttaa, että on oleellista saada lapsi motivoitumaan jo pienestä alkaen kaksikielisyyteen, koska se on samalla tie omaan kieleen ja kulttuuriin. Mitä varhaisemmin lapsi saa tukea kaksikieliseksi kasvamisessa, sitä luonnollisempi osa hänen identiteettiään ja elämäänsä kielistä ja kulttuureista muodostuu. Tämä hyödyttää varmasti myös yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa.
Duon järjestämä paneeli: Kaksikielisyys on voimavara: paneelikeskustelu kaksikielisyyden tukemisesta varhaislapsuudessa torstaina 23.10.2014 klo 17.00-19.00. Lisätietoa
(Tanja del Angel)
RSS Feed
