Teksti on muokattu alun perin julkaistun ”Äidinkielenä kaksikielisyys. Kaksikulttuuristen perheiden näkökulmaa kaksikielisyyteen" (PDF) artikkelista.
Suomen perustuslain mukaan kaikilla Suomessa asuvilla ihmisillä on oikeus kehittää ja ylläpitää omaa äidinkieltään. Myös kahden kulttuurin perheiden kaksikielisillä lapsilla on mahdollisuus ylläpitää molempien vanhempien äidinkieliä. Mahdollisuus oman äidinkielen opetukseen ja ylläpitoon liitetään harhaanjohtavasta nimityksestä johtuen usein vain vieraskielisiin ja maahanmuuttajataustaisiin lapsiin. Oman äidinkielen opetus ei kuitenkaan riipu äidinkielestä (tai äidin puhumasta kielestä), vaan se koskee myös esimerkiksi niitä kaksikielisiä lapsia, joiden rekisteröity äidinkieli on suomi (tai ruotsi). Näillä lapsilla on mahdollisuus opiskella oman äidinkielen opetuksessa toisen vanhemman puhumaa äidinkieltä.
Oman äidinkielen opetuksesta voidaan käyttää myös termejä koti-, perinne-, perintö- tai ylläpitokieli riippuen asuinkunnasta ja viranomaisesta. Kaksikielisen lapsen kohdalla osuvampi termi voisi olla esimerkiksi toisen äidinkielen opetus. Käytännössä mahdollisuudet toisen äidinkielen opetukseen toteutuvat hyvin vaihtelevasti. Kunnat voivat järjestää tätä opetusta jo esiopetuksessa tai peruskoulussa, mutta kyseessä on kuitenkin vain opetushallituksen suositus eikä siis velvoittava laki. Kunnat saavat valtion avustusta oman äidinkielen opetuksen järjestämiseen tietyin ehdoin. Kunnan ei esimerkiksi ole pakko järjestää oman äidinkielen opetusta, jos kieli lukeutuu kunnan koulujen opetuskieliin (kuten yleiset vieraat kielet esim. englanti, ranska, saksa). Tässä tapauksessa kaksikielinen lapsi aloittaa toisen äidinkielen opinnot alkeista yhdessä kyseistä kieltä vieraana kielenä opiskelevien oppilaiden kanssa. Oman äidinkielen opetukselle täytyy myös olla riittävästi kysyntää, ryhmän muodostamiseen vaaditaan yleensä vähintään neljä oppilasta. Oman äidinkielen opetusta annetaan enintään kaksi ja puoli viikkotuntia. Opetusryhmissä on usein eri-ikäisiä ja -tasoisia oppilaita. Käytännössä lapsi saattaa joutua odottamaan pitkään, ennen kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus opetukseen toisessa äidinkielessä. Opetuspaikka on usein myös joku muu kuin oma lähikoulu, etenkin suurempien asuinkeskusten ulkopuolella, joten monien perheiden kohdalla kuljetukset opetukseen ovat käytännössä mahdottomia.
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen on lopulta siis kiinni kunnan omasta päätöksestä ja resursseista. Käytännössä kaksikielisten perheiden mahdollisuudet toisen vanhemman puhuman kielen opetukseen riippuvat paljon siitä, missä asuu ja mikä on kyseisen kunnan tahtotila ylläpitää asukkaidensa kielitaitoa. Vanhemmat voivat ja heidän kannattaa itse aktiivisesti vaikuttaa oman äidinkielen opetuksen mahdollisuuksiin ja tarjontaan asuinalueellaan. Koska Suomessa ei voi rekisteröidä kuin yhden äidinkielen, kaksikielisten lasten todellista lukumäärää ei tiedetä, eivätkä kunnat voi siten tietää kielten opetuksen todellista tarvetta. On tärkeää, että vanhemmat verkostoituvat keskenään sekä tekevät toiveensa ja tarpeensa kielten opetukseen näkyviksi myös päättäjille. Perheet voivat myös itse järjestää esimerkiksi kerhotoimintaa lapsen toisella äidinkielellä yhdessä toisten lähellä asuvien kaksikielisten perheiden kanssa.
Suomen kaksikielisyydestä huolimatta, kaksikielinen opetus on Suomessa edelleen harvinaisuus. Jotkut kunnat ja koulut tarjoavat kaksikielistä opetusta. Esimerkiksi Käpylän peruskoulu Helsingissä järjestää kaksikielistä suomi-espanja opetusta. Iso osa oppilaista suomi-espanja luokalla on kahden kulttuurin lapsia. Kielten lisäksi luokalla opetetaan muun muassa espanjankielisen maailman kulttuuria ja tapoja. Lasta koskevat keskustelut ja tiedotteet kotiin ovat kaksikielisiä, mikä voi olla vierasta kieltä puhuvalle vanhemmalle todella merkittävä, kasvatusta tukeva asia.
(Tanja Del Angel)
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Lisätietoa:
Suomen perustuslain mukaan kaikilla Suomessa asuvilla ihmisillä on oikeus kehittää ja ylläpitää omaa äidinkieltään. Myös kahden kulttuurin perheiden kaksikielisillä lapsilla on mahdollisuus ylläpitää molempien vanhempien äidinkieliä. Mahdollisuus oman äidinkielen opetukseen ja ylläpitoon liitetään harhaanjohtavasta nimityksestä johtuen usein vain vieraskielisiin ja maahanmuuttajataustaisiin lapsiin. Oman äidinkielen opetus ei kuitenkaan riipu äidinkielestä (tai äidin puhumasta kielestä), vaan se koskee myös esimerkiksi niitä kaksikielisiä lapsia, joiden rekisteröity äidinkieli on suomi (tai ruotsi). Näillä lapsilla on mahdollisuus opiskella oman äidinkielen opetuksessa toisen vanhemman puhumaa äidinkieltä.
Oman äidinkielen opetuksesta voidaan käyttää myös termejä koti-, perinne-, perintö- tai ylläpitokieli riippuen asuinkunnasta ja viranomaisesta. Kaksikielisen lapsen kohdalla osuvampi termi voisi olla esimerkiksi toisen äidinkielen opetus. Käytännössä mahdollisuudet toisen äidinkielen opetukseen toteutuvat hyvin vaihtelevasti. Kunnat voivat järjestää tätä opetusta jo esiopetuksessa tai peruskoulussa, mutta kyseessä on kuitenkin vain opetushallituksen suositus eikä siis velvoittava laki. Kunnat saavat valtion avustusta oman äidinkielen opetuksen järjestämiseen tietyin ehdoin. Kunnan ei esimerkiksi ole pakko järjestää oman äidinkielen opetusta, jos kieli lukeutuu kunnan koulujen opetuskieliin (kuten yleiset vieraat kielet esim. englanti, ranska, saksa). Tässä tapauksessa kaksikielinen lapsi aloittaa toisen äidinkielen opinnot alkeista yhdessä kyseistä kieltä vieraana kielenä opiskelevien oppilaiden kanssa. Oman äidinkielen opetukselle täytyy myös olla riittävästi kysyntää, ryhmän muodostamiseen vaaditaan yleensä vähintään neljä oppilasta. Oman äidinkielen opetusta annetaan enintään kaksi ja puoli viikkotuntia. Opetusryhmissä on usein eri-ikäisiä ja -tasoisia oppilaita. Käytännössä lapsi saattaa joutua odottamaan pitkään, ennen kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus opetukseen toisessa äidinkielessä. Opetuspaikka on usein myös joku muu kuin oma lähikoulu, etenkin suurempien asuinkeskusten ulkopuolella, joten monien perheiden kohdalla kuljetukset opetukseen ovat käytännössä mahdottomia.
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen on lopulta siis kiinni kunnan omasta päätöksestä ja resursseista. Käytännössä kaksikielisten perheiden mahdollisuudet toisen vanhemman puhuman kielen opetukseen riippuvat paljon siitä, missä asuu ja mikä on kyseisen kunnan tahtotila ylläpitää asukkaidensa kielitaitoa. Vanhemmat voivat ja heidän kannattaa itse aktiivisesti vaikuttaa oman äidinkielen opetuksen mahdollisuuksiin ja tarjontaan asuinalueellaan. Koska Suomessa ei voi rekisteröidä kuin yhden äidinkielen, kaksikielisten lasten todellista lukumäärää ei tiedetä, eivätkä kunnat voi siten tietää kielten opetuksen todellista tarvetta. On tärkeää, että vanhemmat verkostoituvat keskenään sekä tekevät toiveensa ja tarpeensa kielten opetukseen näkyviksi myös päättäjille. Perheet voivat myös itse järjestää esimerkiksi kerhotoimintaa lapsen toisella äidinkielellä yhdessä toisten lähellä asuvien kaksikielisten perheiden kanssa.
Suomen kaksikielisyydestä huolimatta, kaksikielinen opetus on Suomessa edelleen harvinaisuus. Jotkut kunnat ja koulut tarjoavat kaksikielistä opetusta. Esimerkiksi Käpylän peruskoulu Helsingissä järjestää kaksikielistä suomi-espanja opetusta. Iso osa oppilaista suomi-espanja luokalla on kahden kulttuurin lapsia. Kielten lisäksi luokalla opetetaan muun muassa espanjankielisen maailman kulttuuria ja tapoja. Lasta koskevat keskustelut ja tiedotteet kotiin ovat kaksikielisiä, mikä voi olla vierasta kieltä puhuvalle vanhemmalle todella merkittävä, kasvatusta tukeva asia.
(Tanja Del Angel)
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
- Helsingin kaupunki: Kielipainotteiset päiväkodit Helsingissä
- Helsingin Sanomat (15.1.2012): Painotettu perusopetus pääkaupunkiseudulla
- Kieliverkosto: Kokemuksia englanninkielisestä opetuksesta – vanhempien näkökulma
Lisätietoa:
- Onko sinulla kysymyksiä kaksikielisyyden tukemiseen liittyen? Ota meihin yhteyttä!
RSS Feed
