"Etuna on, että kesällä saa vaihtaa maisemaa" - Kaksikulttuurinen perhetausta tuo lapsen elämään rikkautta ja monenlaisia mahdollisuuksia

(c) ernestkoe

Tänä päivänä yhä useampi lapsi ja nuori kasvaa perheessä, jossa puhutaan kahta tai useampaa kieltä ja jonka vanhemmat tulevat eri kulttuuritaustoista. Mahdollisuus molempien vanhempien äidinkielten oppimiseen on paitsi avain näiden kulttuurien tuntemukseen ja omien juurien ymmärtämiseen, mutta myös hyödyllinen resurssi nykypäivän yhteiskunnassa.  Siksi kaksikielisyyden etuja ei voikaan tarpeeksi korostaa. Kaksikulttuurinen tausta tuottaa myös rajat ylittäviä siteitä.  Matkat mummolaan ja sukulaisiin vanhemman kotimaassa ovat jo itsessään jännittäviä. Matkat myös motivoivat lasta puhumaan perheen toista kieltä ja olemaan ylpeä taustastaan. Rajat ylittävien siteiden mukanaan tuoma mahdollisuus tutustua toiseen maahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin tuovat elämälle laajemminkin merkityksellistä sosiaalista pääomaa (Järvenpää 2011, 60), onhan kulttuurien tuntemus kielitaidon ohella arvostettu tulevaisuuden kompetenssi (Harinen & Ronkainen 2003, 312).
 

Itselleni merkittävin taustani tuoma ero kavereihini oli toisessa maassa asuvat isovanhemmat. Tästä oli se etu, että kesällä sain vaihtaa maisemaa – peruskouluikäisenä saatoin viettää lähes koko kesäloman isovanhempieni luona. Aluksi menimme isoveljen kanssa kahdestaan, myöhemmin matkustin yksin. Isovanhempani eivät puhuneet suomea, mutta ymmärsivät jonkin verran perussanastoa. Ehkä juuri tämän kielikylvyn johdosta toisen kotikielen oppiminen oli melko vaivatonta ja luontevaa. Myöhemmin isoäitini sanoikin, että hän ei ehtinyt opiskella suomen kielen opetuskasettejaan kovinkaan pitkälle, kun ne jo kävivät tarpeettomiksi. Lapsuuden kesistä mummolassa jäi päällimmäisenä mieleeni se, että siellä paistoi aina aurinko ja tylsää ei ollut koskaan. 
(Suomalais-norjalaisessa perheessä kasvanut mies)

Kaksikulttuurinen nuori saattaa poiketa ympäristönsä muista nuorista esimerkiksi kielensä, nimensä tai ulkonäkönsä kautta. Nuorten kulttuureissa samanlaisuus ja tavallisuus ovat kuitenkin usein erottumista merkityksellisempiä. Siksi tavallisuuteen liittyvät odotukset saattavat nousta ongelmallisiksi kaksikulttuuriselle nuorelle. Hänelle saattaa esimerkiksi herätä kysymyksiä siitä, onko hänen tavallisuutensa riittävää, tai onko hän erilainen riittävän turvallisella tavalla. (Talib & Lipponen 2008, 144–145.) Onkin tärkeää, että kaksikulttuurisen perheen vanhemmat tukevat lasta erilaisuuden käsittelyssä. Vanhempien tukemana lapsesta kasvaa vahva persoona, jolle kaksikulttuurisen taustan mukanaan tuoma erityisyys on parhaimmillaan positiivinen kokemus ja emotionaalinen voimavara.

Lapsena taustani ja kaksikielisyyteni tuoma huomio sekä opettajien, että kavereiden taholta tuntui lähinnä positiiviselta ja imartelevalta.  Joskus koulussa tai muissa yhteyksissä saatoin ajoittain kantaa lempinimiä kuten ”Norski” tai ”Turska”. En kuitenkaan pitänyt tätä mitenkään loukkauksena – olihan melkein jokaisella kaveriporukoissa jokin kuvaava lisänimi, jota käytettiin silloin tällöin. 
(Suomalais-norjalaisessa perheessä kasvanut mies)

Nykymaailmassa on tavallista ajatella, että ihmisten tulisi olla lojaaleja vain yhdelle kansallisuudelle (Ronkainen 2009, 36).  Kaksikulttuurisen nuoren juuret kuitenkin ylittävät valtioiden rajat. Perinteiseen kansallisuuksien hahmotustapaan liittyvät joko/tai -erottelut eivät siksi aina riitä kuvaamaan kaksikulttuurisen nuoren identiteettikokemusta (Litja 2009, 52, 60).  Identiteettikokemuksen moniulotteisuus saattaa herättää nuorelle kysymyksiä siitä, ”kuka minä olen”. Kahden kulttuurin kasvatti saattaa myös joutua neuvottelemaan kuulumisestaan muiden ihmisten kanssa (ks. esim Litja 2009, 49).  Nämä kysymykset ja neuvottelut voivat tuntua kasvavasta lapsesta ja nuoresta raskailta, mutta toisaalta identiteetin moniulotteisuus antaa myös mahdollisuuden nähdä asioita toisin (ks. esim. Tikka 2004). Kaksikulttuurisissa perheissä kasvaneet nuoret rakentavatkin uutta joustavampaa ja suvaitsevampaa käsitystä kansallisuuksien ja kulttuuristen identiteettien sisällöistä (Litja 2009, 57). 

Eräs seikka, johon kiinnitin huomiota jo nuorempana oli se, että ollessani kummassa maassa tahansa, olin ihmisten silmissä aina sen toisen maan edustaja. Tähän tuntui sisältyvän ajatus siitä, että jokaisen oli aina oltava vain yhden kansallisuuden edustaja, ja että puolittaisen ulkomaalaistaustan johdosta et voinut ollut täysin ”meikäläinen”.  Itselleni kansallisuudet ja isänmaauskollisuus tuntuivat ja tuntuvat edelleenkin hieman keinotekoisilta. (Suomalais-norjalaisessa perheessä kasvanut mies)

On selvää, että kahden kulttuurin välissä eläminen ja kahden kulttuurin yhdistäminen voivat tuottaa lapselle haasteita (Oksi-Walter 2009, 114). Erityisesti identiteettiin liittyvät kysymykset saattavat olla vaikeita ja kipeitä (Talib & Lipponen 161, 2008). Kaksikulttuurinen perhetausta tuo kuitenkin mukanaan myös arvokkaita vahvuuksia ja pääomia, joista hyviä esimerkkejä ovat  kokemusten rikkaus, kaksikielisyys, kulttuurien tuntemus ja kyky kyseenalaistaa tavanomaisia tapoja ajatella. Parhaimmillaan kaksikulttuurisessa perheessä varttuminen opettaakin lapselle ja nuorelle elämän moninaisuudesta paitsi pienissä, mutta myös isoissa asioissa (Oksi-Walter 2009, 117). 

(Duo)

Lähteinä tässä artikkelissa on käytetty: 

• Duo Kirjaston artikkeleita kahden kulttuurin lapsista ja kaksikielisyydestä.
• Harinen, Päivi & Ronkainen Jussi 2003. Matkalaukku ja pari kolme passia. Kaksoiskansalaisuus yhteiskunnallisen jäsenyyden muotona. Teoksessa Harinen, Päivi (toim.) Kamppailuja jäsenyyksistä. Etnisyys, kulttuuri ja kansalaisuus nuorten arjessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 38, 302-343.
  
• Järvenpää, Teija, 2011.  Kokemuksia kasvamisesta kahden kulttuurin välissä – “On ylpeä siitä, eikä yhtään häpeillä sitä, mistä oikeesti on”. Tampereen yliopisto. Pro gradu –tutkielma.
• Litja, Jukka-Pekka 2009. Kulttuurinen identiteetti pelivälineenä. Teoksessa Harinen & Päivi, Honkasalo Veronika & Souto Anne-Mari & Suurpää  Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, 49-61.
• Ronkainen, Jussi 2009. Suomalaisuuden kategoriat. Maahanmuuttajataustaiset nuoret ja ”omanmaalaisuus”. Teoksessa Harinen & Päivi, Honkasalo Veronika & Souto Anne-Mari & Suurpää  Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto. 25-43.