Vuonna 1988 perustetun Familia ry:n (ennen Monikulttuuriyhdistys Familia Club ry) toiminnassa on alusta alkaen ollut mukana paljon kahden kulttuurin perheitä. Muun muassa ulkomaan työkomennukselta tai ulkomailta opintojen parista kotiin palaavat perheet havahtuivat siihen, ettei Helsingissä vielä 1980-luvun lopulla ollut paljon kansainvälisille ja monikulttuurisille perheille suunnattua toimintaa. Suomi ja suomalaiset saattoivat myös tuntua vieraalta ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Esimerkiksi ulkomailta hankitun kielitaidon ylläpitäminen, uudet kansainväliset ruokamieltymykset ja ulkomaan kaipuu synnyttivät tarvetta jakaa kokemuksia ja viettää aikaa yhdessä toisten samoista asioista kiinnostuneiden kanssa. Näistä tarpeista syntyi oma kansainvälinen yhteisö, Familia. Erityisesti kahden kulttuurin perheille suunnattu toiminta sai alkunsa perheiden lukumäärän nopeasta kasvusta ja heidän omista lähtökohdista ja tarpeista. Familialle oli jo kertynyt paljon hiljaista tietoa perheiden erityispiirteistä ja tuen tarpeesta vuosien varrella, kun vuonna 2008 aika oli viimein otollinen kahden kulttuurin perheille suunnatulle omalle Duo-projektille. Duo-projekti syntyi vastaamaan kahden kulttuurin perheiden tuen tarpeeseen ja kehitti perheille suunnattua vertaistukitoimintaa sekä tuotti tietoa perheiden erityispiirteistä.

​Duo-projektin (Duo – Kaksikulttuuriset perheet tulevaisuuden voimavarana -hanke 2008-2012) päätavoite oli kehittää kahden kulttuurin perheiden hyvinvointia parantavia ja vanhemmuutta vahvistavia toimintamalleja sekä vertaistukeen perustuvia toimintamuotoja yhteistyössä kolmannen ja julkisen sektorin kanssa. Duon ensimmäisellä projektikaudella (2008-2012) luotiin mallit vertaisryhmä- ja vapaaehtoistoiminnalle sekä kahden kulttuurin perheiden perhevalmennukselle. Toiminta koostui vertaistukeen perustuvasta vapaaehtoisten ohjaamasta ryhmätoiminnasta, kuten keskusteluryhmistä, Äiti & vauva -ryhmistä, vapaaehtoisten koulutuksista ja kahden kulttuurin perheiden täydentävästä perhevalmennuksesta. Toiminnalla haluttiin vahvistaa perheiden voimavaroja ja sosiaalisia tukiverkostoja sekä tukea parisuhdetta ja vanhemmuutta luomalla mahdollisuuksia vertaistukeen sekä hyvien käytäntöjen ja kokemusten jakamisen toisten parien ja perheiden kanssa. Lisäksi projektissa kerättiin tietoa kahden kulttuurin perheistä ja parannettiin eri ammattiryhmien valmiuksia tunnistaa kahden kulttuurin perheiden erityispiirteitä ja kohdata heitä työssään. Kohderyhmän luonteen ja maantieteellisen sijoittumisen huomioon ottaen Duo-projektin ensimmäisellä kaudella toiminta suunnattiin pääkaupunkiseudulla asuville kahden kulttuurin pareille ja lapsiperheille.

Duon toisella projektikaudella (2013-2016) hyödynnettiin projektin ensimmäisen kauden aikana kertynyttä kokemusta ja asiantuntemusta. Duon ensimmäinen projektikausi oli osoittanut toiminnan hyödyllisyyden ja vertaistuen tarpeen myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvien kahden kulttuurin perheiden keskuudessa. Perheiden lukumäärä oli edelleen nopeassa kasvussa ja tarve toiminnan valtakunnallistamiselle oli lisääntynyt, sillä 70 % perheistä asui pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Duon toisella projektikaudella kahden kulttuurin perheille suunnattu vapaaehtois- ja vertaistoiminta sekä vanhempainvalmennus monipuolistuivat ja ne valtakunnallistettiin hyödyntämällä monipuolisesti helppokäyttöisiä matalan kynnyksen verkkopalveluita, sosiaalista mediaa ja yhteistyöverkostoja. Lisäksi projektissa tuotettiin tietoa kahden kulttuurin perheistä ja parannettiin tiedon saatavuutta keräämällä ja kokoamalla tietoa sähköiseen tietopankkiin. ​

Kahden kulttuurin perheiden määrä Suomessa on kolminkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä ja he ovat muodostuneet yhä suuremmaksi, näkyvämmäksi ja pysyväksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Duo-projektin alkaessa vuoden 2008 alussa Suomessa asui noin 52 000 kahden kulttuurin perhettä. Projektin päättyessä vuoden 2016 lopussa Suomessa asui viimeisimmän tilastotiedon mukaan reilusti yli 73 000 kahden kulttuurin paria ja perhettä, joissa lähipiiri mukaan lukien elää arviolta yli 300 000 aikuista ja lasta, mikä on verrattavissa esimerkiksi ruotsinkielisen väestön määrään Suomessa.  Lukumäärän kasvun myötä perheiden kohtaaminen yhteiskunnan eri osa-alueilla ja ammattiryhmissä on lisääntynyt. Kahden kulttuurin perheillä on omat erityistarpeensa, joihin kantasuomalaisille ja maahanmuuttajaperheille suunnattu toiminta ja palvelut eivät yksin vastaa.

Kahden kulttuurin perheet eivät ole täysin kantasuomalaisia, mutta eivät usein myöskään täysin maahanmuuttajia ja perheet tarvitsevat heidän erityispiirteensä huomioivaa tukea. Kahden kulttuurin perheet ovat ikärakenteeltaan nuorempia kuin suomalaiset perheet keskimäärin ja noin puolet kahden kulttuurin perheistä on lapsiperheitä. Vertaistuen ja sosiaalisten tukiverkostojen tarve ja merkitys korostuvat silloin, kun perheeseen syntyy lapsi.  Viimeistään perheellistymisen myötä kahden kulttuurin perheen vanhempien täytyy sovittaa yhteen omat odotukset ja perhekäsitykset, kasvatusnäkemykset ja vanhemmuuden mallit, jotka voivat muodostua vanhempien erilaisista perinteistä, arvoista, maailmankatsomuksista tai uskonnoista. Perheet voivat kohdata myös sukulaisten, ystävien, ammattilaisten ja yhteisön heihin kohdistamia ennakkoluuloja. Kahden kulttuurin perheessä vanhemmat puhuvat lähes aina eri äidinkieliä, joten vanhempien on löydettävä oma tapansa tukea lapsen kahden kulttuurin identiteettiä ja kaksikielisyyttä. 

​Perheiden erityispiirteisiin kuuluu se, että ainakin toinen puolisoista asuu aina kotimaansa ulkopuolella riippumatta siitä, mihin maahan perhe asettuu. Suomalaisen puolisona maahan muuttaneella on usein lähtökohtaisesti paremmat edellytykset omaksua tietoa Suomesta, oppia kieltä ja verkostoitua verrattuna moniin muihin maahanmuuttajiin, eikä heillä välttämättä ole suuria kotoutumiseen liittyviä haasteita. Yhteistä kaikille ulkomaalaistaustaisille puolisoille on kuitenkin se, että tärkeimpänä ja joskus myös ainoana tukena toimii suomalainen kumppani. Suomalainen puoliso ei kuitenkaan automaattisesti takaa ulkomailta muuttaneen puolison menestyksekästä kotoutumista, vaikka näin usein ajatellaankin. Parhaimmillaan suomalaiset puolisot ovat tärkeä voimavara kotoutumisessa, mutta myös he tarvitsevat tukea. Kotoutuminen vaikuttaa välillisesti myös suomalaiseen puolisoon ja perheen lapsiin, mikä jää ammattilaisilta usein huomioimatta. Vaikka mahdolliset kulttuurierot sekä maahanmuuton ja kotoutumisen vaikutukset perheeseen täytyy huomioida myös kahden kulttuurin perheiden kohtaamisessa, vaikutukset ovat jokaisen perheen kohdalla erilaisia. Ulkomaalaistaustaisen puolison tarve tukeen ja suomalaisen puolison mahdollisuus olla tukena vaihtelevat erilaisten taustojen ja elämäntilanteiden mukaan.

Myös kahden kulttuurin perheet ovat monimuotoisia ja jokaisen perheen tilanne on ainutlaatuinen. Kahden kulttuurin perheiden joukossa on paljon esimerkiksi ero-, yksinhuoltaja- sateenkaari- ja uusperheitä omine erityispiirteineen. Maahanmuuton kasvaessa, yhteiskunnan muuttuessa ja kahden kulttuurin perheiden lukumäärän lisääntyessä myös ilmiöt ja haasteet monipuolistuvat ja tarve tiedolle sekä kohdennetuille palveluille ja tuelle lisääntyy. Kahden kulttuurin lasten identiteetin ja monikielisyyden tukemisesta, eroperheistä, kahden kulttuurin nuorista, isovanhemmuudesta sekä esim. Suomeen turvapaikanhakijana tulleiden muodostamista kahden kulttuurin parisuhteista tiedetään vielä suhteellisen vähän. Kahden kulttuurin perheille suunnatun toiminnan ja palveluiden järjestäminen ja kehittäminen, edunvalvonta ja vaikuttaminen sekä perheitä koskevan tiedon ja asiantuntemuksen lisääminen jatkuvat Duo-projektin päätyttyä osana Familia ry:n perustoimintaa ja erityisosaamista. Tulevaisuudessa Familia ry vahvistaa rooliaan erityisesti valtakunnallisena kahden kulttuurin perheiden toiminnan järjestäjänä, asiantuntijana, edunvalvojana ja tukijana. 

(Tanja del Angel, suunnittelija, Familia ry)

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kaksikulttuurinen Suomi 100 - katsaus  kahden kulttuurin suomalaisuuteen ja Familian Duo-toimintaan (PDF) raportissa toukokuussa 2017.

​Perheen tuella on suuri merkitys lapsen eheän kaksikultturisen identiteetin kehittymisessä. Yksin kaksikulttuurista lasta kasvattava suomalainen vanhempi ei välttämättä tunne lapsen toista kulttuuria tai tiedä miten sitä voisi ylläpitää lapsen arjessa. Tarvitaan siksi keinoja tukea myös kaksikulttuuristen perheiden yksinhuoltajia. Vertaistuki on kaksikulttuurisen perheen vanhemmille tärkeä voimavara ja vertaisryhmään kuuluminen vahvistaa myös lapsen identiteettiä.

Opinnäytetyössä tuli ilmi suomalaisten vanhempien selkeä tarve löytää keinoja lapsensa kaksikulttuurisen identiteetin tukemiseen. Vanhemmat kuitenkin kokevat tarvitsevansa tukea tähän. Työpajoissa lasten ja vanhempien yhdessä tekemät konkreettiset tuotokset auttavat tuomaan esiin lapsen toista kulttuuria myönteisellä tavalla.

Vanhemmat pitivät työpajoihin osallistumista kokonaisuutena hyvänä kokemuksena. Kaksikulttuurisen identiteetin tukemiseen suunnatut työpajat koettiin hyvänä, koska kaikki saatavissa olevat tukitoimet ovat tarpeellisia. Kahdella osallistuneella vanhemmalla oli uusi puoliso tukenaan, mutta on myös paljon vanhempia, joilla ei ole lähiverkostoa. Ryhmästä saatu vertaistuki koettiin voimaannuttavana ja kokemusten vaihto hyödyllisenä.

(Mia Blomstedt)

​​Lisätietoa:

• Mia Blomstedtin opinnäytetyö (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2017) Kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukeminen toiminnallisin menetelmin (PDF)
• Kurkista syvemmälle työpajoihin Emma ja Elias -sivuston jutussa

Millaisia vaikutuksia on sillä, että vanhemmat ovat kotoisin eri maista? Entä millaista on kasvaa kahden kulttuurin perheessä? Mitä vanhempien tulisi ottaa huomioon kaksikulttuurisen lapsen kasvatuksesta? Entäpä mitä ”tavallisten” suomalaisten pitäisi tietää erilaisuudesta, oletuksista ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta?

Tässä jutussa kahden kulttuurin perheissä kasvaneet nuoret aikuiset kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan kasvatuksesta, vanhemmuudesta ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta. Juttuun on koottu myös nuorten terveisiä, neuvoja ja vinkkejä kahden kulttuurin nuorille ja heidän vanhemmilleen. Tämä juttu on myös viimeinen osa kuusiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa ollaan käsitelty vuonna 2015 järjestetyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmän antia. 

Artikkelisarjan aiemmin julkaistut osat:

• Kaksi kulttuuria lapsuudenkodin arjessa
• Kaksi kulttuuria identiteetin rakennusaineina
• Kaksi kulttuuria ja kaksi kieltä
• Kokemuksia rasismista kahden kulttuurin suomalaisnuorten näkökulmasta
• Kahden maan juurille rakennettu aikuisuus​

(Hanna Kinnunen)

​Tässä taas muutama tärkeä ajatus Suomessa asuville kahden kulttuurin kasvattien vanhemmille ja niille kahden kulttuurin pariskunnille, jotka suunnittelevat perheen perustamista.
​

”Tavallista” suomalaista kahden kulttuurin kasvatit halusivat rohkaista kohtaamaan erilaisuutta avoimin mielin. ​
​

​Lopuksi vielä muutama ajatus siitä, minkälaista tulevaisuuden Suomea kahden kulttuurin kasvatit toivovat. ​
​

Duo Äiti & vauva -ryhmä Helsingin Kampissa on juuri päättynyt ja vapaaehtoiset Elli Koskivirta, 26, ja Linda Savonen, 30, keräilevät tavaroita kokoon. Lattialla konttaa Ellin tytär Amina, 10 kk, ja Lindan sylissä nukkuu tyytyväisenä poika Yasser, 8 kk. Elli ja Linda ovat ohjanneet yhdessä Äiti & vauva -ryhmää Familian tiloissa Kotolassa kahdeksan viikon ajan. Ryhmässä kahden kulttuurin perheiden äidit vauvoineen kokoontuvat kerran viikossa juttelemaan kaksikulttuurisen arjen kysymyksistä.

Elli on kotoisin Joensuusta, mutta asuu nykyään pääkaupunkiseudulla nigerialaisen avopuolisonsa kanssa. Ammatiltaan Elli on sosionomi, mutta tällä hetkellä hän on äitiysvapaalla. Sosionomitausta sekä äitiysvapaan tuoma ylimääräinen aika ovatkin yhtenä tärkeänä syynä siihen, miksi Elli on alun perin kiinnostunut Duo vapaaehtoistoiminnasta. Myös Linda on parhaillaan äitiysvapaalla. Työssään hän toimii kouluttajana maahanmuuttajien kotoutumiskursseilla. Lindan perheeseen kuuluu Yasserin lisäksi egyptiläinen puoliso.

​Sekä Elli että Linda ovat kokeneet tärkeäksi sen, että vertaistoiminnan taustalla on Duon erityisosaaminen kahden kulttuurin perheiden kysymyksissä. Tämä antaa vapaaehtoisillekin mahdollisuuden reflektoida arjen asioita tiedon ja erilaisten materiaalien pohjalta. ”Täällä keskustellaan syvällisesti yhteiskunnallisistakin aiheista, tutkimustiedosta sekä ilmiöistä jokaisen perheen henkilökohtaisen kokemuksen taustalla. Samalla tutustuu ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista”, Linda toteaa. Esimerkkinä tästä he mainitsevat Äiti & vauva -ryhmässä käydyn keskustelun lasten nimistä: ”Kun minä ja mieheni annoimme lapsellemme nimeksi Amina, tottakai sitä miettii miten nimi vaikuttaa esimerkiksi lapsen identiteettiin. Ryhmän keskusteluissa on mahdollista irtautua näistä omista kokemuksista yleisemmälle tasolle. On monenlaisia asioita ja tilanteita, joita joku toinen ei voi ymmärtää, jos ei itse elä kahden kulttuurin perheessä samojen kysymysten keskellä”, Elli pohtii.

Molemmat vapaaehtoiset ajattelevat, että vapaaehtoistoiminnasta voi olla itselle hyötyä myös ammatillisesti ja omassa työssä. Ryhmänohjaamisen myötä oppii ymmärtämään perheiden moninaisuutta ja erilaisia  tilanteita entistä paremmin. ”Minulle on tärkeää myös se, että vapaaehtoistoimintani myötä lapseni saa olla tekemisissä toisten lasten kanssa, joilla on saman tyyppinen perhetausta”, Elli lisää.

​Ellin ja Lindan mielestä tärkeää on ollut järjestön hyvä tunnelma: ”Familiaan ja Kotolaan on helppo tulla, täällä on aina hyvä ilmapiiri ja tuntee olonsa tervetulleeksi.” Mieleen heillä on jäänyt myös yhden ryhmän osallistujan palaute: ”Hän kertoi, että viikon aikana ei jaksaisi aina lähteä minnekään, mutta tänne ryhmään aina jaksaa tulla, saa tulla sellaisena kun on. Koemme, että olemme silloin ohjaajina onnistuneet”. Yksittäisten ihmisten saaman hyödyn lisäksi Linda ja Elli kokevat vapaaehtoistoiminnallaan olevan myös yhteiskunnallista merkitystä. ”Kun rasismi Suomessa lisääntyy, haluan itse olla mukana lisäämässä tietoa ja ymmärrystä eri kulttuureista, ja vastustaa rasismia lisäämällä kulttuurienvälistä vuoropuhelua”, Linda kertoo.

Vapaaehtoistoiminnan kautta voi monesti löytyä myös uusia ystäviä, kuten Lindan ja Ellin kohdalla on käynyt. ”Yksi tämän toiminnan parhaita puolia on, että olemme ystävystyneet Lindan kanssa. Nyt minulla on ystävä, johon voi olla yhteydessä näissä kahden kulttuurin asioissa ja tavata ihan muutenkin. Aikaisemmin minulla ei ollut täällä lähiseudulla sellaisia ystäviä, joilla olisi ollut tämä sama elämäntilanne”, Elli selittää.

Kohta vuoden ikäiset kaverukset Amina ja Yasser leikkivät lattialla. Kun Elliltä ja Lindalta kysyy tulevaisuuden suunnitelmia vapaaehtoistoiminnan saralla, he katsovat toisiaan: ”Meidän pitää ehkä tehdä uudet vauvat, että voidaan jatkaa tätä Äiti & vauva -ryhmien vetämistä!” Linda ja Elli vitsailevat nauraen keskenään.

(Tuuli Shinyella, Duo)

​Duo on järjestänyt englanninkielistä vanhempainvalmennusta kahden kulttuurin vauvaperheille jo vuodesta 2009 saakka. Valmennukseen on osallistunut vuosien saatossa jo lähes 200 paria ja ainakin yhtä monta kahden kulttuurin vauvaa on sulattanut vanhempiensa sydämet ensimmäisellä parkaisullaan. Onpa osa näistä pienistä kahden kulttuurin suomalaisista ehtinyt aloittamaan jo koulutiensäkin!

Duo vanhempainvalmennusta arvioitiin kevään 2016 aikana sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ja arvioida, miten vanhempainvalmennus on vastannut osallistujien tarpeisiin ja millaisia koettuja vaikutuksia valmennuksella on ollut. Arviointitutkimuksen toteuttamisesta vastasi Itä-Suomen yliopistossa hoitotieteen opintoja suorittava terveydenhoitaja Hanna Kamppila yhteistyössä projektipäällikkö Hanna Kinnusen kanssa. Kyselytutkimuksen toteuttamiseen saatiin apua Lastensuojelun Keskusliitolta ja tutkija Petri Pajulta.

Englanninkielinen kyselylomake lähetettiin yli kolmelle sadalle valmennukseen osallistuneelle, mutta kuten sähköisissä kyselyissä yleensäkin, vastausprosentti jäi melko alhaiseksi (9,3 %). Lisäksi iso osa vastauksista saatiin paperisella lomakkeella, joka jaettiin helmikuun vanhempainvalmennustapaamiseen osallistuneille pariskunnille tapaamisen lopuksi. 

​Kyselyyn vastaajista 60 % oli naisia ja 40 % miehiä. Vastaajien keski-ikä oli 34,5 vuotta. Suurin osa vastaajista asui Helsingissä. Lisäksi kaksi vastaajaa asui muualla Uudellamaalla, yksi Pohjois-Pohjanmaalla ja yksi ulkomailla. Vastaajista valtaosa oli kotoisin Suomesta (43,8 %) tai muualta EU maista (25 %). Yli puolet vastaajista oli kuitenkin ulkomaalaistaustaisia (56 %), joten englanninkielinen kysely tavoitti hyvin myös suomalaisen puolisona maahan muuttaneet osallistujat.
​

​​Lähes kaikki kyselyyn vastanneista olivat osallistuneet Duo vanhempainvalmennustapaamiseen Helsingissä. Vastaajat olivat hyödyntäneet myös Duon vanhempainvalmennusmateriaaleja netissä (teema-artikkeleita, nettiluentovideoita, kotitehtäviä ym.).

Tärkeimpinä syinä osallistua Duo valmennukseen vastaajat pitivät halua oppia uusia asioita ja halua tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia sekä kuulla heidän kokemuksiaan. Vastausten perusteella voi todeta odotusten myös toteutuneen, sillä yli 90 % vastanneista oli saanut valmennuksesta uutta tietoa ja 80 % oli tutustunut valmennuksen aikana uusiin ihmisiin. Jälkimmäistä lukua voi pitää varsin korkeana, sillä kaikki kyselyyn vastanneista eivät olleet osallistuneet kasvokkain-tapaamiseen. Vastaajat myös kokivat, että valmennukseen oli helppo osallistua ja että he pystyvät soveltamaan valmennuksessa oppimiaan asioita omaan vanhemmuuteen. Lisäksi vastaajat kertoivat keskustelleensa valmennuksen herättämistä ajatuksista puolisonsa kanssa sekä saaneensa valmennuksesta tukea elämäntilanteeseensa.

Duo vanhempainvalmennuksen onnistumisesta kertoo myös se, että lähes kaikki kyselyyn vastanneista suosittelisi valmennusta muille kahden kulttuurin pareille. Tulosten mukaan Duo vanhempainvalmennus on onnistunut vastaamaan kahden kulttuurin parien tiedolliseen ja vertaistuen tarpeeseen. Lisäksi valmennuksella voidaan nähdä olevan positiivisia vaikutuksia parisuhteen hyvinvointiin sekä vanhemmuuteen kahden kulttuurin perheissä. Myös vanhempainvalmennuksen tarjoamat materiaalit on koettu hyödyllisiksi. 

​Tulevaisuudessa Duo vanhempainvalmennuksen haasteena on vastata entistä laajemmin kahden kulttuurin parien monitahoisiin tiedon ja tuen tarpeisiin valtakunnallisesti. Valmennusta voi kehittää lisäämällä vertaistapaamisten määrää sekä luomalla osallistujien itseohjautuvien ja vertaisvetoisten jatkotapaamisten toimintamallin. Lisäksi valmennuskokonaisuutta voi täydentää tulevaisuudessa synnytysvalmennukseen ja kaksikielisyyden tukemiseen liittyvillä osuuksilla. Molempia edellä mainittuja osuuksia kokeillaan jo ensi syksynä, joten seuraa tiedotustamme ja tilaa Duo uutiskirje.

(Hanna Kinnunen, Duo)
​

Lisätietoa​:

• Projektipäällikkö, parisuhdeneuvoja Hanna Kinnunen (p. 050 45 22 393 tai hanna ät duoduo . fi)
• Lue "Duo vanhempainvalmennuksen arviointiraportti" kokonaisuudessaan verkossa (PDF)
• Duo vanhempainvalmennusta kahden kulttuurin vauvaperheille
• Duo vanhempainvalmennusnettikurssi

Kun keskustellaan kahden kulttuurin perheistä, nousevat niin sanotut kulttuurierot usein nopeasti esiin. Monesti erityisesti ”vieraiden” kulttuurien tavat, arvot tai normit näyttäytyvät näissä keskusteluissa ongelmien tai kulttuurien törmäysten kautta. ”Oma” kulttuuri taas nähdään silloin neutraalina ja oletusarvoisena tapana nähdä maailma, johon ”vieraan” kulttuurin piirteitä verrataan. Joskus on kuitenkin hyvä kääntää katse ”vieraan” sijasta oman kulttuurin tuttuun ja totuttuun. Oma kulttuuri tulee usein itselle näkyväksi vasta kohtaamisissa erilaisista kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa, ja elämä kahden kulttuurin parisuhteessa tai perheessä antaa tähän loputtomasti mahdollisuuksia.

Suvi Jaakkola kirjoittaa huhtikuussa 2016 ilmestyneessä AntroBlogin artikkelissa ”Suomiko maailman paras maa olla äiti?” suomalaisesta äitiyden kulttuurista antropologin silmin. Hän näkee suomalaisessa äitiyskulttuurissa muutaman perusteellisen valuvian, joiden takia erityisesti äitiyteen sopeutuminen voi Suomessa olla erityisen vaikeaa: äitiyden luonne yksilösuorituksena, sekä sosiaalisen tuen takaavien perinteiden puute.

Jaakkolan mukaan monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa syntymää välittömästi seuraavaa ajanjaksoa pidetään aikana, jolloin äiti on erityisen haavoittuvainen. Monissa kulttuureissa äitiä ei jätetä hetkeksikään yksin, vaan häntä piirittävät läheisimmät naissukulaiset, jotka hoivaavat niin vauvaa kuin äitiäkin. Myös Suomessa synnytystä seuraa erityinen lepojakso eli äitiysloma. Merkittävänä erona kuitenkin on, että useimmat suomalaisäidit viettävät tämän jakson pääosin yksin kotona vauvansa kanssa. Kahdenkeskinen aika vauvan kanssa voi olla ihanaa, mutta altistaa sille, että äiti voi jäädä epävarmuuden ja luonnollisen tottumattomuuden kanssa yksin. Suuressa osassa maailmaa äidin uskotaan tarvitsevan tukea lähisukulaisiltaan synnytyksen jälkeen, jotta tämän henkinen tasapaino säilyisi. Onkin syytä pohtia, miksi Suomi olisi tässä poikkeus, Jaakkola toteaa.

Monissa länsimaissa vain vanhemmat osallistuvat jälkikasvunsa hoitamiseen ja kasvattamiseen. Vanhempien täysi vastuu on maailmanlaajuisesti ajatellen erikoinen kulttuurinen piirre ja tilanne. Monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa vastuu lapsista jaetaan usean henkilön kesken heti syntymästä lähtien. Suomi kuuluu maihin, joissa äitiys on pitkälti yksilösuoritus. Suomalaisessa kulttuurissa on tapana ajatella, että jokainen kantaa vastuun omista lapsistaan, Jaakkola kirjoittaa.

Äitien ohella myös isät voivat Suomessa tuntea jäävänsä vanhemmuuden kysymysten kanssa yksin. Vuoden 2012 Perhebarometrissa kartoitettiin kahden kulttuurin perheiden tilannetta Suomessa.  Yksi tutkimustuloksista oli, että isyys kaksikulttuurisissa perheissä kaipaa erityistä tukea. Kahden kulttuurin perheiden miehet ovat naisia tyytymättömämpiä vanhemmuuteensa. Tätä eroa miesten ja naisten välillä ei löydy vastaavasta suomalaisesta aviollisesta väestöstä. Perhebarometrissa arvellaan, että ehkä miesten on vaikeampaa ottaa tilaa isinä liitossa, jos vaimo ”omii” lapsen itselleen tai naisten yhteisölle noudattaen omasta taustakulttuuristaan mahdollisesti tuttua mallia.

Suvi Jaakkolan tekstin perusteella on kuitenkin myös syytä pohtia, minkälaisen roolin suomalainen äitiyden kulttuuri jättää isälle. Jaakkola toteaa, että suomalaisessa äitiydessä valloillaan oleva yksin pärjäämisen kulttuuri ja monien perheiden vähäiset siteet sukulaisiin sivuuttavat lähes täysin äitiyden vahvistumiselle tärkeät sosiaaliset siteet. Suomessa lapsen isä onkin äidin pääasiallinen sosiaalisen tuen ja avun lähde, ja isän odotetaan osallistuvan tasavertaisesti vauvan hoitoon ja perheen arkeen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan usein edes ole mahdollista, sillä äidin äitiysloman aikana isät käyvät useimmiten töissä. Töistä tullessaan isät ovat väsyneitä eikä heillä välttämättä ole energiaa kuunnella vaimon vauvahuolia. Tilastojen mukaan miehet paiskivat entistä enemmän töitä etenkin raskausaikana eikä isyyslomallakaan malteta olla pitkään, Jaakkola kertoo.

Tässä valossa ei ole yllättävää, että myös isyys kaipaa kahden kulttuurin perheissä erityistä tukea. Etenkin  sellaisissa kahden kulttuurin perheissä, joissa äiti on suomalainen ja isä kotoisin jostakin länsimaiseen kulttuuriin verrattuna yhteisöllisemmästä kulttuurista, voi vauva-aika olla erityisen hämmentävää. Jos isän kokemukset perustuvat perheyhteisöön ja kulttuuriin, jossa uuden äidin tukena on ilman erillistä pyytämistä runsaasti sukulaisia, saattavat suomalaisen kulttuurin antama isän rooli sekä suomalaisen puolison odotukset tuoretta isää kohtaan yllättää. Toisaalta sellaisissa kahden kulttuurin perheissä, joissa äiti on kasvanut jossakin yhteisöllisessä kulttuurissa, saattaa äitiys Suomessa tuntua todella yksinäiseltä. Tilannetta ei helpota se, että kahden kulttuurin perheiden tukiverkot ovat jo lähtökohtaisesti tavallista pienemmät, sillä toisen puolen isovanhemmat ja muu suku asuvat useimmiten jossain toisessa maassa.

Näyttäisikin siltä, että vanhemmuus yksilösuorituksena luo Suomessa suuret paineet sekä äideille että isille. Äitien odotetaan olevan kaikkivoipaisia yksin pärjääjiä, jotka muutaman päivän synnytyssairaalassa oleilun jälkeen ovat valmiita vanhempia. Uusien isien osaksi taas jää äidin tukeminen – tehtävä, johon monissa muissa kulttuureissa osallistuu yhden sijasta monia vanhemmuudessa ja vauvan hoidossa jo kokeneita sukulaisia ja läheisiä. Kahden kulttuurin perheissä oman erityishaasteensa luo se, että puolisot ovat kasvaneet eri kulttuurien ja erilaisten vanhemmuuden mallien keskellä. Ulkomaalaistaustaisella vanhemmalla, oli hän sitten isä tai äiti, ei ole omasta taustastaan katsottuna roolimallia suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja puolison odotuksia vastaavalle vanhemmuudelle. Siksi vanhemmuuteen Suomessa voi olla vaikeaa sopeutua ja siihen tarvitaan tukea.

Yhdistämällä molempien puolisoiden näkemyksiä ja toimivia kulttuurisia roolimalleja sekä luomalla yhdessä uusia tapoja voivat kahden kulttuurin parit luoda niin sanotun kolmannen kulttuurin oman vanhemmuutensa pohjaksi. Vanhemmuuteen liittyviä erityiskysymyksiä varten on Duossa kehitetty oma Duo vanhempainvalmennus kahden kulttuurin perheille. Lisäksi Duo tarjoaa mahdollisuuksia vertaistukeen saman elämäntilanteen jakavien ihmisten kanssa esim. Duo Äiti & vauva -ryhmissä.
 
(Tuuli Shinyella, Duo)

Lähteet:

• Suvi Jaakkola: Suomiko maailman paras maa olla äiti? AntroBlogi 11.4.2016
• Lassi Lainiala & Minna Säävälä: Rikkautta, rakkautta ja ristiriitoja. Suomalaisten solmimat kaksikulttuuriset avioliitot. Perhebarometri 2012.

Duon vanhempainvalmennuksen tavoitteena on kahden kulttuurin perheiden vanhemmuuden vahvistaminen. Vanhempainvalmennus on tarkoitettu vauvaa odottaville kahden kulttuurin pareille ja tuoreille vanhemmille eli pariskunnille ja puolisoille, joissa osapuolet ovat syntyneet eri maissa. Valmennus tarjoaa tietoa kahden kulttuurin perheisiin ja vanhemmuuteen liittyvistä erityispiirteistä. Se tarjoaa myös mahdollisuuden muiden parien tapaamiseen ja kokemusten vaihtamiseen. Valmennuksesta voi saada myös uusia näkökulmia, pohdittavaa ja ajattelemisen aiheita esimerkiksi lapsen kielen kehitykseen, vanhemmuuden rooleihin sekä kahden kulttuurin yhdistämiseen liittyen.  Duo vanhempainvalmennus on suunniteltu täydentämään neuvoloiden perhevalmennusta, eikä se sisällä synnytysvalmennusta.

Vuoden 2014 lopussa Suomessa asui 71 316 kaksikulttuurista paria tai perhettä, joista noin puolet oli lapsiperheitä (Tilastokeskus 2015). Kahden kulttuurien pariskuntien ja perheiden määrä kasvaa Suomessa, joten tarvetta kaksikulttuurisuuden huomioivalle vanhempainvalmennukselle on. Duossa vanhempainvalmennus-toiminnalla on jo pitkät perinteet. Ensimmäiset valmennukset pidettiin vuonna 2009 ja valmennuksiin on osallistunut tähän mennessä 368 henkilöä. Valmennuksen sisältö on ajan kuluessa hieman vaihdellut. Tällä hetkellä se koostuu englanninkielisestä itseopiskelumateriaalista, joka sisältää muun muassa teema-artikkeleita, audio- ja videoklippejä ja kotitehtäviä. Valmennukseen kuuluu myös vapaaehtoinen perheiden yhteinen tapaaminen ja/tai chat.  

Kevään 2016 aikana Duo vanhempainvalmennusta arvioidaan kyselytutkimuksen avulla, joka toteutetaan valmennukseen osallistuneille sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselytutkimuksen avulla on tarkoitus selvittää ja arvioida, miten vanhempainvalmennus on vastannut osallistujien tarpeisiin, ja millaisia koettuja vaikutuksia valmennuksella on ollut.  Myös mielipiteitä valmennuksen sisällöstä ja materiaalien hyödyllisyydestä valmennukseen osallistuneille selvitetään.

Duo vanhempainvalmennuksen arvioiminen ja kehittäminen valmennukseen osallistuneiden kokemusten pohjalta on tärkeää. Arvioinnin tulosten perusteella on mahdollista tarjota kahden kulttuurin pariskunnille ja perheille tietoa ja tukea mahdollisimman hyödyllisessä muodossa. Arviointitietoa tarvitaan myös päätöksenteon tueksi sekä uusien ideoiden ja näkökulmien syntymiseksi. Kyselyn perusteella on mahdollista kehittää eteenpäin Duon toimintamuotoja sekä vanhempainvalmennusta. Lisäksi toimintamuotojen olemassaoloa voidaan perustella. Kyselyn tuloksia tullaan julkaisemaan myöhemmin Duon nettisivustolla. Kyselyn suunnitteluun osallistuminen sekä tulosten analysointi ja raportointi ovat osa hoitotieteen opintoihin liittyvää terveyden edistämisen asiantuntijuus- harjoitteluani Duossa.

Duo vanhempainvalmennukseen osallistuneille on helmikuussa 2016 lähetetty sähköpostin välityksellä linkki, jonka kautta kyselyyn voi osallistua. Lisätietoa Duo vanhempainvalmennuksen arvioinnista ja kyselytutkimuksesta antaa projektipäällikkö Hanna Kinnunen.

(Hanna Kamppila, terveydenhoitaja, TtK, Itä-Suomen yliopisto )

Lähteet:

• Tilastokeskus 2015 (StatFin-tietokantapalvelu)

Lisätietoa:

• Duo vanhempainvalmennus
• Duo vanhempainvalmennusnettikurssi
• Rakkautta ja vanhemmuutta kahden kulttuurin perheessä -opas

Kirjoitus on muokattu alun perin julkaisun ”Äidinkielenä kaksikielisyys. Kaksikulttuuristen perheiden näkökulmaa kaksikielisyyteen" (PDF) tekstistä. 

Vielä muutama vuosikymmen sitten uskottiin, että lapsen kaksi- ja monikielisyys haittaa lapsen kielenkehitystä, ja moni kaksikielisen perheen vanhempi luopui suunnitelmistaan puhua omaa äidinkieltä lapselleen. Nykyään tiedetään asian olevan päinvastoin. Kaksikielisyyden etuja ei voi liikaa korostaa. Kaksikielisyys on rikkaus, jonka lapsi perii vanhemmiltaan, kun he puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. 

Niin itsestään selvältä ja yksinkertaiselta kuin tämä saattaa kuulostaa, sitä se ei suinkaan ole. Moni vanhempi on parhaista aikeistaan poiketen päätynyt puhumaan lapselleen ainakin osittain vierasta kieltä. Tähän voi olla monia syitä. Vanhempi voi helposti menettää uskon ja motivaation oman äidinkielen puhumiseen, jos lapsi ei vastaa hänelle omalla äidinkielellä. Joskus myös yksikielisen ympäristön paine ja ennakkoasenteet kieltä kohtaan voivat aiheuttaa sen, ettei vanhempi arvosta omaa äidinkieltään. Monille vanhemmille voi Suomessa tulla yllätyksenä myös se, että lapset omaksuvat kieltä hyvin yksilökeskeisesti ilman yhteisön suurempaa vaikutusta ja tukea. Näin ollen vanhemman ja lapsen keskinäisen vuorovaikutuksen määrällä ja laadulla on korostunut merkitys kielen kehittymisessä. Perheissä, joissa puhutaan useampaa kuin yhtä kieltä, molempien vanhempien on otettava aktiivinen rooli kielen välittäjinä. 

Äidinkieli on ihmisen tunteiden kieli ja sillä on keskeinen kasvatuksellinen merkitys. Vanhempiensa kielten kautta lapsi samaistuu vanhempiensa kulttuureihin ja oppii ymmärtämään eri kulttuurien ajattelu- ja toimintatapoja sekä omia juuriaan. Oman äidinkielen puhuminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja syventää vanhemman ja lapsen välistä tunnesuhdetta. Tiedetään myös, että ihmisen persoonallisuus voi muuttua puhutun kielen mukaan. Kun lapsi osaa molempien vanhempiensa äidinkieltä, kumpikin vanhempi voi olla oma itsensä ja kommunikoida lapsensa kanssa omalla tunnekielellään. Näin vanhempien ei myöskään tarvitse tehdä valintaa siitä, kumpi kielistä on arvokkaampi. Vähemmistökulttuuria edustavan vanhemman näkökulmasta oman äidinkielen puhuminen vahvistaa ylpeyttä omista juurista ja kulttuurista, mikä tukee kulttuuriperinnön välittämistä lapselle. Vieraan kielen puhuminen päivittäin kodin ulkopuolella voi olla raskasta, jolloin mahdollisuus oman äidinkielen puhumiseen kotona on erityisen tärkeää. 

Tutkimuksen mukaan kaksikielisyydellä on paljon positiivisia vaikutuksia henkilön älylliseen kehitykseen ja aivojen toimintaan. Kahden kielen oppimisen sanotaan muun muassa helpottavan muiden kielten oppimista ja ehkäisevän neurologisia oireita kuten dementiaa. Kielet vaikuttavat lapsen tapaan ajatella, ja kaksi kieltä antaa siten automaattisesti vaihtoehtoisia ajatusmalleja, jotka eivät ole sidottuja vain yhteen kulttuuriin tai kieleen. Kaksikielisyydestä on myös paljon etuja opiskelu- ja työmaailmassa. Kaksi kieltä tuo mukanaan aina enemmän mahdollisuuksia ja valinnanvaraa verrattuna yhteen, sillä avaahan kaksi avainta enemmän ovia kuin yksi.

 (Tanja Del Angel)

Suomessa puhutaan jo yli 150 kieltä ja monessa kodissa puhutaan niistä useampaa kuin yhtä.  Suomessa asuu esimerkiksi noin 6600 ihmistä, joiden äidinkieli on väestörekisterissä espanja, mutta luku olisi huomattavasti suurempi, jos mukaan laskettaisiin myös espanjaa toisena äidinkielenään puhuvat lapset.  Noin 60 000 lapsen kotona toinen vanhemmista puhuu lapselleen suomen, ruotsin tai saamen lisäksi jotakin muuta kieltä. Valitettavasti Suomessa on tällä hetkellä mahdollista rekisteröidä vain yksi äidinkieli, mikä ei anna millään lailla oikeaa kuvaa Suomessa puhuttavista kielistä tai kaksi- ja monikielisten lukumäärästä. Siten esimerkiksi kielten opetuksen tarpeen arviointi perustuu virheelliseen tietoon, eikä se vastaa kaksikielisten perheiden tarpeisiin. 

Koska perheen ulkopuolista tukea kaksikielisyyden ylläpitämiseen on tällä hetkellä vain vähän tarjolla, perheiden oman aktiivisuuden merkitys korostuu entisestään. Vanhemmat ovatkin lapsen tärkeimmät opettajat ja siten avainasemassa sekä kielen välittäjinä että rikastajina. Jotta kaksikielisen lapsen kielitaito kehittyy mahdollisimman rikkaaksi ja monipuoliseksi, lapsi tarvitsee syyn molempien vanhempien kielten käyttöön ja runsaasti virikkeitä molemmilla kielillä. Vanhempien äidinkielet ovat parhaimmillaan luonnollisesti läsnä lapsen elämässä, ei ulkoapäin pakotettuna. Lapselle täytyy tarjota mahdollisuuksia käyttää kieliä jokapäiväisissä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa toisten lasten ja vanhempien kanssa mielekkään tekemisen parissa. Lapselle on myös tärkeää nähdä ja kuulla vähemmistökieltä puhuvan vanhemman kommunikoivan toisten samankielisten vanhempien kanssa. Näin heidän kyseiseltä vanhemmalta oppimansa vuorovaikutusmalli ei perustu pelkästään enemmistö-vähemmistökielten väliseen epätasa-arvoiseen asetelmaan. 

Lapsen toisen vanhemman äidinkieli jää helpommin heikomman kielen asemaan, kun toinen vanhemmista puhuu äidinkielenään ympäristön enemmistökieltä. Vähemmistökieli tarvitsee kaksikielisissä perheissä tukea erityisesti silloin, kun vähemmistökieltä puhuu isä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että isät viettävät usein vähemmän kahdenkeskistä aikaa lasten kanssa kun he ovat pieniä ja aika kielten oppimiselle olisi otollisin. Isien kielen käyttötavoissa ja monipuolisuudessa on usein myös eroja verrattuna äiteihin, joille on luonnollisempaa lorutella, laulella, höpötellä ja jutella vauvalle jo tämän vielä ollessa äidin vatsassa. Koska kommunikaatiotavat periytyvät omilta vanhemmilta, monien isien kommunikaatiomalli on opittu ympäristössä ja ajassa, joissa miehen rooli on voinut olla hyvin erilainen kuin omassa ydinperheessä. Onneksi näistä tavoista voi myös luopua. Enemmistökieltä puhuvan äidin tehtävä on antaa tilaa ja aikaa isän ja lasten väliselle vuorovaikutukselle sellaisena kun se heille on luontevinta.  Isän kieli on lapselle vähintään yhtä arvokas kuin äidinkin. 

Käytännön vinkkejä pienten lasten vanhemmille vähemmistökielen tukemiseen:

• Selvittäkää, millaista harrastus- tai kerhotoimintaa on olemassa kodin ulkopuolella lapsen vähemmistökielellä, jotta lapsi voisi leikkiä toisten samaa kieltä puhuvien lasten kanssa.
  
• Pohtikaa, miten ja missä voisitte tavata toisia perheitä, jotka puhuvat samaa kieltä. 
  
• Tutkikaa, onko paikkakunnallamme tarjolla kulttuuritoimintaa tai tapahtumia vähemmistökielellä.
  
• Jos tarjontaa ei ole, olkaa yhteydessä esimerkiksi paikalliseen yhdistykseen ja tiedustelkaa toiminnan järjestämisen mahdollisuuksista. 
  
• Kartoittakaa toiminnasta mahdollisesti kiinnostuneita yhteistyötahoja (ystävyysseurat, urheiluseurat, suurlähetystöt, kirjastot, toimintakeskukset tms.) ja ehdottakaa toimintaa vähemmistökielellä. 
  
• Ottakaa selvää, voiko lapsi saada toisen äidinkielen opetusta esiopetuksessa tai koulussa.
  
• Miettikää, millaisia mahdollisuuksia lapsella on käydä päiväkotia tai koulua vähemmistökielellä.
  
• Harkitkaa mahdollisuutta käyttää ajoittain vähemmistökielistä lastenhoitoapua.
  
• Kutsukaa sukulaisia kylään ja vierailkaa vähemmistökielisessä maassa mahdollisimman usein.
  
• Keskustelkaa, mitä vähemmistökielen vahvistaminen käytännössä edellyttää ja mitä se merkitsee. Onko kaksikielisyys vain taito vai perheenne elämäntapa?
  
• Miettikää esimerkiksi voisiko vanhempainvapaita jakaa siten, että lapsi kuulee pienestä pitäen mahdollisimman paljon molempien vanhempiensa kieliä.
  
• Antakaa toisillenne tilaa ja mahdollisuus olla vanhempi omalla tavallaan. 
  
• Älkää tehkö kielistä kilpakumppaneita.

(Tanja Del Angel)

Teksti on muokattu alun perin julkaistun ”Äidinkielenä kaksikielisyys. Kaksikulttuuristen perheiden näkökulmaa kaksikielisyyteen" (PDF) artikkelista. 

Suomen perustuslain mukaan kaikilla Suomessa asuvilla ihmisillä on oikeus kehittää ja ylläpitää omaa äidinkieltään. Myös kahden kulttuurin perheiden kaksikielisillä lapsilla on mahdollisuus ylläpitää molempien vanhempien äidinkieliä. Mahdollisuus oman äidinkielen opetukseen ja ylläpitoon liitetään harhaanjohtavasta nimityksestä johtuen usein vain vieraskielisiin ja maahanmuuttajataustaisiin lapsiin. Oman äidinkielen opetus ei kuitenkaan riipu äidinkielestä (tai äidin puhumasta kielestä), vaan se koskee myös esimerkiksi niitä kaksikielisiä lapsia, joiden rekisteröity äidinkieli on suomi (tai ruotsi). Näillä lapsilla on mahdollisuus opiskella oman äidinkielen opetuksessa toisen vanhemman puhumaa äidinkieltä.

Oman äidinkielen opetuksesta voidaan käyttää myös termejä koti-, perinne-, perintö- tai ylläpitokieli riippuen asuinkunnasta ja viranomaisesta. Kaksikielisen lapsen kohdalla osuvampi termi voisi olla esimerkiksi toisen äidinkielen opetus. Käytännössä mahdollisuudet toisen äidinkielen opetukseen toteutuvat hyvin vaihtelevasti. Kunnat voivat järjestää tätä opetusta jo esiopetuksessa tai peruskoulussa, mutta kyseessä on kuitenkin vain opetushallituksen suositus eikä siis velvoittava laki. Kunnat saavat valtion avustusta oman äidinkielen opetuksen järjestämiseen tietyin ehdoin. Kunnan ei esimerkiksi ole pakko järjestää oman äidinkielen opetusta, jos kieli lukeutuu kunnan koulujen opetuskieliin (kuten yleiset vieraat kielet esim. englanti, ranska, saksa). Tässä tapauksessa kaksikielinen lapsi aloittaa toisen äidinkielen opinnot alkeista yhdessä kyseistä kieltä vieraana kielenä opiskelevien oppilaiden kanssa. Oman äidinkielen opetukselle täytyy myös olla riittävästi kysyntää, ryhmän muodostamiseen vaaditaan yleensä vähintään neljä oppilasta. Oman äidinkielen opetusta annetaan enintään kaksi ja puoli viikkotuntia. Opetusryhmissä on usein eri-ikäisiä ja -tasoisia oppilaita. Käytännössä lapsi saattaa joutua odottamaan pitkään, ennen kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus opetukseen toisessa äidinkielessä. Opetuspaikka on usein myös joku muu kuin oma lähikoulu, etenkin suurempien asuinkeskusten ulkopuolella, joten monien perheiden kohdalla kuljetukset opetukseen ovat käytännössä mahdottomia.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen on lopulta siis kiinni kunnan omasta päätöksestä ja resursseista. Käytännössä kaksikielisten perheiden mahdollisuudet toisen vanhemman puhuman kielen opetukseen riippuvat paljon siitä, missä asuu ja mikä on kyseisen kunnan tahtotila ylläpitää asukkaidensa kielitaitoa. Vanhemmat voivat ja heidän kannattaa itse aktiivisesti vaikuttaa oman äidinkielen opetuksen mahdollisuuksiin ja tarjontaan asuinalueellaan. Koska Suomessa ei voi rekisteröidä kuin yhden äidinkielen, kaksikielisten lasten todellista lukumäärää ei tiedetä, eivätkä kunnat voi siten tietää kielten opetuksen todellista tarvetta. On tärkeää, että vanhemmat verkostoituvat keskenään sekä tekevät toiveensa ja tarpeensa kielten opetukseen näkyviksi myös päättäjille. Perheet voivat myös itse järjestää esimerkiksi kerhotoimintaa lapsen toisella äidinkielellä yhdessä toisten lähellä asuvien kaksikielisten perheiden kanssa.
 
Suomen kaksikielisyydestä huolimatta, kaksikielinen opetus on Suomessa edelleen harvinaisuus. Jotkut kunnat ja koulut tarjoavat kaksikielistä opetusta. Esimerkiksi Käpylän peruskoulu Helsingissä järjestää kaksikielistä suomi-espanja opetusta. Iso osa oppilaista suomi-espanja luokalla on kahden kulttuurin lapsia. Kielten lisäksi luokalla opetetaan muun muassa espanjankielisen maailman kulttuuria ja tapoja. Lasta koskevat keskustelut ja tiedotteet kotiin ovat kaksikielisiä, mikä voi olla vierasta kieltä puhuvalle vanhemmalle todella merkittävä, kasvatusta tukeva asia.

(Tanja Del Angel)

Aiheeseen liittyviä linkkejä: 

• Helsingin kaupunki: Kielipainotteiset päiväkodit Helsingissä 
• Helsingin Sanomat (15.1.2012): Painotettu perusopetus pääkaupunkiseudulla
• Kieliverkosto: Kokemuksia englanninkielisestä opetuksesta – vanhempien näkökulma

Lisätietoa: 

• Onko sinulla kysymyksiä kaksikielisyyden tukemiseen liittyen? Ota meihin yhteyttä!