​Kahden kulttuurin nuorten kyselyn vastauksia

​Elämää kulttuurien keskellä ja välissä

​”(Kaksikulttuurisuus) vaikuttaa oikeastaan kaikkeen. Miten puhumme suomea, miten juhlimme juhlapyhiä jos juhlimme, millaista ruokaa syömme, millaiset arvot kotona on. Kaikkeen.”

​”Parasta on se, että tunnen jonkilaista rikkautta siitä, että voin olla osa kahta eri kulttuuria. Huonointa se, että pelkään etten ikinä tule pääsemään eroon ulkopuolisuuden tunteesta.”

​Kaksikulttuurisena yksikulttuurisuuden keskellä

​”Olen (kokenut rasismia ja ennakkoluuloja), erittäin paljon! Suomalaisuus, ja sen selittäminen miksi olen suomalainen on tuottanut ja tuottaa haasteita ihmisille ymmärtää. Olemassa oloni kyseenalaistaminen. Ruskea ihoni tuo aina tuhat kysymystä ja kun puhun sujuvaa suomea.”

​”Jotkut tahtovat korostaa ei-suomalaista puoltani ja toiset taas vähätellä sitä, kumpikin identiteetti siis kyseenalaistetaan. Ei ymmärretä, että olen kumpaakin samanaikaisesti yhtä paljon.”

​Tarve kahden kulttuurin nuorten toiminnalle

​”Kyllä, vertaistuki auttaa varmasti oman kaksikulttuurisuuden hyväksymiseen ja siihen, että siitä tulisi jopa ylpeyden aihe”

Familian Duo-toiminta ja Ebeneser-säätiön Aikamatkalla-hanke yhdistivät voimansa Mia Blomstedtin opinnäytetyössä. Mia Blomstedtin opinnäytetyö (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2017) Kaksikulttuurisen lapsen identiteetin tukeminen toiminnallisin menetelmin ​Mia Blomstedtin sosionomin (AMK) opinnäytetyö oli tutkimuksellinen kehittämishanke, jonka tavoitteena oli löytää kaksikulttuuristen lasten vanhemmille keinoja tukea lapsen kaksikulttuurista identiteettiä, myös ilman toisen kulttuurin biologisen vanhemman tukea. Työn keskiössä olivat Suomessa asuvat kaksikulttuuriset yksinhuoltajaperheet, joiden yhteys toisesta kulttuurista tulevaan biologiseen vanhempaan on katkennut kokonaan tai lähes kokonaan. Työ toteutettiin yhteistyössä Familian ja Ebeneser-säätiön Aikamatkalla-hankkeen kanssa ja siihen kuului kaksikulttuurisille perheille järjestettyjen kolmen työpajan suunnittelu, työpajoihin osallistuminen sekä käytettyjen toiminnallisten menetelmien arviointi.

"​Työpajassa tehdystä aarrelaatikosta, ”papaboksista,” tuli hitti. Lapsi säilyttää sitä oman sänkynsä alla, ja aina välillä kaivaa sen esille, katselee ja tutkii sitä itsenäisesti."

"​Mutta ehkä kuitenkin se tärkein on, että tuo tietoon sen, että näistä asioista saa puhua, että ei tarvitse pantata. Ettei sitten olisi sitä, kun joissakin perheissä on, ettei saa puhua ollenkaan ja sit tulee se kireä ilmapiiri siitä."

Kaksikulttuurinen Suomi 100 -seminaari

Kaksikulttuurinen Suomi 100 -seminaari houkutteli paikalle ison joukon kiinnostuneita ammattilaisia, opiskelijoita ja kahden kulttuurin suomalaisia. (Kuva: Hanna Kinnunen)

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus näkyvät Suomessa erityisesti perheissä, joista jokainen on sekoitus erilaisia kulttuureita, tapoja, arvoja ja valintoja, riippumatta siitä ovatko perheen jäsenet syntyneet alun perin eri puolilla Suomea vai maapalloa. ​Nasima Razmyar korosti puheenvuorossaan sitä, että siinä missä suomalainen katukuva alkaa jo olla arkisen monikulttuurinen, työpaikoilla, politiikassa ja yhteiskunnan rakenteissa kansainvälisyys ei vielä näy. Razmyar nosti tärkeänä asiana esiin myös sen, että yhteistä työtä vaaditaan, jotta kaikilla olisi yhteisessä Suomessamme turvallinen ja osallinen olo.

Kansanedustaja Nasima Razmyar avasi seminaarin. (Kuva: Hanna Kinnunen)

Keskustelupaneeliin osallistuivat koripalloilija ja Susijengin kapteeni Shawn Huff, erityisopettaja ja suomalais-kreikkalaisen perheen äiti Niina Halonen-Malliarakis, kahden kulttuurin perheen isoäiti Pia Kindsted, tutkija ja suomalais-kanadalaisessa perheessä elävä Johanna Leinonen sekä suomalais-amerikkalainen toimittaja ja juontaja Sean Ricks. (Kuva: Hanna Kinnunen)

"​Toivon että suomalaisuuden käsite laajenisi että meitäkin kuunneltaisiin enemmän. Kaksikulttuuriset suomalaiset tytöt ja pojat harvemmin näkyvät esimerkiksi mediassa mitenkään. Olemme näkymätön osa tätä kansaa ja ääntämme harvemmin kuulee."

"Kiitos, että annoitte meille äänen." ​

Artikkelisarja kahden kulttuurin suomalaisuudesta

​Pro gradu: "Kahden kulttuurin kasvatit: nuorten aikuisten kokemuksia monikulttuurisessa perheessä kasvamisesta ja omasta kulttuuri-identiteetistä"

”Moniarvoisuus on suuri rikkaus ja meitä ihmisiä mahtuu joka soppeen.” ​

Teini-ikä voi olla haastavaa, kun haluaa olla samanlainen kuin kaikki muut. Mutta me ollaan kaikki erilaisia, nekin joiden vanhemmat tulevat samasta kulttuurista. Muista että sun identiteettisi on rikas ja voit tuoda näkökulmia sen kautta yleiseen keskusteluun. Olet myös paljon muuta kuin etninen taustasi. Ota selvää molemmista kulttuureista pelottomasti, laajenna tietämystäsi. Älä pelkää tutkia arvomaailmaasi ja haastaa niitä käsityksiä ja arvoja joita vanhempasi omaavat. Älä pelkää omistaa omaa ääntäsi, olet arvokas. Älä lankea ennakkoluuloisiin stereotypioihin, vaikka kaikilla meillä on ennakkoluuloja, vaan kyseenalaista ja haasta itsesi kun huomaat lankeavasi siihen.

Antakaa lapsellenne mahdollisuus tutustua molempiin kulttuureihin ja antakaa lapsenne olla kaksikielinen. Se luultavasti helpottaa identiteettikriisiä minkä lähes jokainen meistä kokee. Varautukaa siihen, että lapsenne kokee syrjintää, koulukiusaamista ja rasismia opettamalla ja valistamalla siihen. Kasvattakaa lapsestanne vahva ja tiedostava. Kaksikulttuurisuus on rikkaus, eikä siinä ole itsessään mitään negatiivista. Negatiivisuus tulee ulkopuolelta, ja sitä vastaan on kamppailtava vaikka aina ei jaksaisi. ​

Vanhempien olisi hyvä jo odotusaikana miettiä, miten kaksikulttuurisuus tulisi mahdollisesti vaikuttamaan lapsen minäkuvan muotoutumiseen. Olisi tärkeää keskustella esimerkiksi siitä, millaisia juhlapyhiä vietetään, millaisia kasvatustapoja käytetään, opetetaanko lapsi kaksikieliseksi jne. On virhe ajatella, että lapsesta tulee vanhempien myötä automaattisesti "puoliksi sitä ja puoliksi tätä". Identiteetin muotoutuminen on monen tekijän summa. Vanhempien on hyväksyttävä se, että lapsi omaksuu vahvemmin itselleen ympäröivän valtakulttuurin, sen tavat ja kielen. Vanhemmat voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, millä tavoin molempien vanhempien kulttuureita tuodaan kotona esiin ja miten ne nivoutuvat osaksi lapsen itseymmärrystä ja maailmankuvaa.

Lapsen opettaminen kaksikielisyyteen vaatii sitoutumista ja johdonmukaisuutta, ja se voi tuntua joistain vanhemmista paljolta työltä, etenkin jos lapsen ei haluta erottuvan muista suomalaisista lapsista. Tärkeintä olisi, että vanhemmat keskustelisivat kaksikielisyydestä kotona ja pohtisivat mahdollista kaksikielisyyteen kasvattamista jo ennen lapsen syntymää.

Olet yksilö, sinäkin varmasti kuten kaikki ihmiset koet erilaisuuden tunteita. Haasta itsesi ja käsityksesi äläkä tuomitse kanssa ihmisiäsi, siten et tuomitse myös itseäsikään niin ankarasti. Ole empaattinen, avarakatseinen ja tiedosta että vain kysymällä ja oppimalla voit haastaa omia ennakkoluulojasi.

​Nykyään mielestäni meillä nyt pitäisi osata tehdä se oletus että suomea osaa muutkin kuin valkoiset ihmiset suomessa ja puhua myös rohkeasti maahanmuuttajille ja muille suomea opetteleville suomea vaikka nämä puhuisivat sitä huonosti takaisin eikä aina vain olettaa että me ei olla suomenkielisiä.

Ollaan osa tätä yhteiskuntaa ja suomalaisuutta, toivon että suomalaisuuden käsite laajenisi että meitäkin kuunneltaisiin enemmän. Kaksikulttuuriset suomalaiset tytöt ja pojat harvemmin näkyvät esim. mediassa mitenkään. Olemme näkymätön osa tätä kansaa ja ääntämme harvemmin kuulee.

Avoimuutta, vertaistukea, tapahtumia lisää! Sellaisia jotka ylittävät sen näkymättömän rajan.

Moniarvoisuus on suuri rikkaus ja meitä ihmisiä mahtuu joka soppeen. Suomikin muuttuu entistä monimuotoisemmaksi ja monikulttuurisemmaksi ja toiveeni olisikin, että tulevaisuudessa kenenkään suomalaisen lapsen ja nuoren ei tarvitsisi kokea olevansa täysin ulkopuolinen pelkän ulkonäkönsä vuoksi. Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin, ettei pelkkä pohjoismainen ulkokuori riitä enää määrittelemään "kunnon suomalaista".

Kaksikulttuuristen nuorten aikuisten ajatuksia kaksikulttuurisuuden merkityksestä nykyhetkessä

​Kaksikulttuurisuuden   vaikutus   nykyisin   -   sitä   ei   erityisemmin ajattele päivittäisessä arjessaan, mutta silti se vaikuttaa elämän osa-alueilla tavalla tai toisella.

Se on ehkä suurin kysymys itselleni tällä hetkellä - miten miellän suhteeni äitini kotimaahan ja kulttuuriin. Kuinka paljon haluan ja kykenen olemaan "sisällä" ja millaisen suhteen haluaisin jatkoa ajatellen sukulaisiini ja äitini kotimaahan kehittää? Minulla ei ole vieläkään näihin kysymyksiin mitään selkeää vastausta.

Suhteeni kaksikulttuuriseen identiteettiini on nyt kun asiaa tarkemmin mietin aika olematon tällä hetkellä. En tunne paremmin ketään somalialaista oman äitini lisäksi, enkä ole ollut yhteydessä sen puolen serkkuihini. Haluaisin muuttaa asian, mutta osittain minua pelottaa, että minut tuomitaan koska olen länsimaalainen nainen. Niin hassua kuin se onkin. Täällä minut voidaan tuomita vain ihonvärini perusteella. Hankala juttu. Hankala asema. Välillä tuottaa tuskaa löytää kulttuurillista identiteettiään, kun suomalaisuuden käsite ei tunnu vieläkään ylettyvän ruskeaan tyttöön.

​”Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia”

Kaikki erilaisia, kaikki saman arvoisia. Olen herkemmin kokenut empatiaa ihmisiä kohtaan joilla asiat ovat huonommin kuin minulla, tai jotka ovat normista poikkeavia, ystäväni koostuvat värikkäästä joukosta erilaisia maailmankatsomuksia, seksuaalisia suuntautumisia, feministejä, hippejä, vammaisia. Kaksikulttuurisuus vaikuttaa silleen, että me puhutaan tosi paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttoon liittyvistä debateista ja mietitään näitä asioita.

Elämänvalintoihini kaksikulttuurisuus on vaikuttanut niin, että päädyin opiskelemaan sitä alaa, josta viime vuonna valmistuinkin, osittain kaksikulttuurisuuteni myötä. Lisäksi hain opiskelemaan englanninkieliselle linjalle juurikin siksi, koska ryhmä olisi kansainvälinen.

Tunnen oloni paljon kotoisammaksi ja lämpimämmäksi - tunnen enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta - alueilla, joilla monikulttuurisuus kukkii ja ihmisten erilaisuus on pikemminkin normi kuin silmiinpistävä poikkeus.

Tällä hetkellä minulla on vahva tunne siitä, että haluaisin vierailla äitini maassa lähiaikoina, ehkä juuri etsiäkseni myös vähän vastausta näihin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.

”Olen kokenut tietenkin rasismia.”

​”Harvemmin suoraa rasismia, mutta piilorasismia, semmosia alitajuisia heittoja saa välillä kuulla. Ja outoja oletuksia.”

​”Mä säästyin yläasteella aikalailla kaikelta rasismilta, koska koulussamme iso osa ns. suosituista oli osittain maahanmuuttajataustaisia."

​”Kun olen ollut julkisissa liikennevälineissä äidin kanssa olen pelännyt äitini puolesta. Teininä tunsin tarvetta suojella äitiä busseissa, "hei mä oon tän hunnutetun naisen tytär, se on ihan normaali hyvä ihminen" mietin päässäni katsellen hermostuneena ympärilleni oliko joku humalassa tai katseliko meitä vihaisen näköisenä.”