Luonnollisesti vanhemmuuteen kuuluu sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kuluneina viikkoina meilläkin on ollut niitä molempia. Yhtenä hetkenä on saanut kokea valtavaa onnistumisen tunnetta ja ylpeyttä, mutta toisaalta myös riittämättömyyttä ja epävarmuutta omassa vanhemmuudessaan.
Onnistumisiin on lukeutunut muun muassa se, että on huomannut oman määrätietoisuuden ja sinnikkyyden tuottaneen tulosta. Lapsemme todellakin puhuvat ja ymmärtävät kahta kieltä! Oli myös mahtavaa saada puolisolta kiitosta siitä, että on jaksanut toitottaa hänelle kaksikielisyyden hyödyllisyydestä. Hän on puolestaan kokenut suurta iloa siitä, että voi puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.
Välillä ilon aiheiden tilalle tulee huolta, väsymystä, stressiä ja kaaosta. Näin on esimerkiksi lasten sairastellessa. Tässä tilanteessa parisuhdekin joutuu koetukselle. Juuri menneillä Parisuhdepäivillä kuulin, että tutkimuksenkin mukaan arjen kaoottisuus ja raskaus ovat yleisin syy parisuhdeongelmien takana. Tähän sairastelurumbaan jouduttuamme, aloin miettiä, mikä meidät saa jaksamaan tässä arjen kaaoksessa.
No, tietysti se auttaa, kun tiedostaa, että joskushan tämän täytyy päättyä ja aikansa kutakin. Olen myös huomannut, että vanhempien välinen erilaisuus voi auttaa jaksamaan kaaoksen yli. Meillä on puolisoni kanssa erilaiset kokemukset sairastamisesta ja siitä hoivasta ja huolenpidosta, mitä itse lapsena saimme kun olimme sairaana. Myös lääkärin ohjeet, sukulaisten vinkit ja terve järki joutuvat joskus törmäyskurssille ja olemme vähitellen, kokemuksen ja keskustelun kautta luoneet oman tapamme toimia. Kun toinen kestää kaaosta paremmin, eikä itse asiassa edes koe tilannetta kovin raskaaksi, alkaa sitä väkisinkin miettiä, onko omassa asenteessa kenties jotakin vialla ja voisiko asioihin suhtautua toisin. Onko tehokkuudesta, aikatauluista ja suunnitelmista todella aina niin pakonomaista pitää kiinni ja kärsiä huonoa omaatuntoa viikkoja, jos asiat eivät suju suunnitelmien mukaan? Ja entäpä ne pöpöt? Pitääkö niitä hysteerisesti vältellä vai kuuluvatko ne vain elämään?
Kenties vielä tärkeämpää kuin oikea asenne on se, että sekä vanhemmuuden ilot että ne surutkin voi jakaa toisen kanssa. Ei sillä ole niin väliä, tuleeko kaupasta oikeaa leipää tai maitomerkkiä, menevätkö tiskit oikeaan kaappiin, tai onko lasten vaatteet lajiteltu oikein. Niitä itsellekin pinttyneitä rooleja ja tapoja on joskus ihan tervettä kyseenalaistaa ja antaa toiselle tilaa tehdä asioita omalla tavallaan. Silloin kaaoksen keskellä toisen apu ja tuki tuntuvat todella kullanarvoiselta ja pieniäkin eleitä osaa oikeasti arvostaa. Eikä huumorin parantavaa voimaakaan tule unohtaa. On mahtavaa voida nauraa puolison kanssa yhdessä silloin kuin oikeasti tekisi mieli parkua. Ja sen sijaan, että alkaa heti toisen kotiin tullessa valittaa raskasta päiväänsä, voi toisen toivottaa tervetulleeksi hymyllä ja halauksella. Vanhemmuuden ilot ja surut on helppo ottaa vastaan, kun ne voi jakaa jonkun kanssa.
(Tanja del Angel)
Onnistumisiin on lukeutunut muun muassa se, että on huomannut oman määrätietoisuuden ja sinnikkyyden tuottaneen tulosta. Lapsemme todellakin puhuvat ja ymmärtävät kahta kieltä! Oli myös mahtavaa saada puolisolta kiitosta siitä, että on jaksanut toitottaa hänelle kaksikielisyyden hyödyllisyydestä. Hän on puolestaan kokenut suurta iloa siitä, että voi puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.
Välillä ilon aiheiden tilalle tulee huolta, väsymystä, stressiä ja kaaosta. Näin on esimerkiksi lasten sairastellessa. Tässä tilanteessa parisuhdekin joutuu koetukselle. Juuri menneillä Parisuhdepäivillä kuulin, että tutkimuksenkin mukaan arjen kaoottisuus ja raskaus ovat yleisin syy parisuhdeongelmien takana. Tähän sairastelurumbaan jouduttuamme, aloin miettiä, mikä meidät saa jaksamaan tässä arjen kaaoksessa.
No, tietysti se auttaa, kun tiedostaa, että joskushan tämän täytyy päättyä ja aikansa kutakin. Olen myös huomannut, että vanhempien välinen erilaisuus voi auttaa jaksamaan kaaoksen yli. Meillä on puolisoni kanssa erilaiset kokemukset sairastamisesta ja siitä hoivasta ja huolenpidosta, mitä itse lapsena saimme kun olimme sairaana. Myös lääkärin ohjeet, sukulaisten vinkit ja terve järki joutuvat joskus törmäyskurssille ja olemme vähitellen, kokemuksen ja keskustelun kautta luoneet oman tapamme toimia. Kun toinen kestää kaaosta paremmin, eikä itse asiassa edes koe tilannetta kovin raskaaksi, alkaa sitä väkisinkin miettiä, onko omassa asenteessa kenties jotakin vialla ja voisiko asioihin suhtautua toisin. Onko tehokkuudesta, aikatauluista ja suunnitelmista todella aina niin pakonomaista pitää kiinni ja kärsiä huonoa omaatuntoa viikkoja, jos asiat eivät suju suunnitelmien mukaan? Ja entäpä ne pöpöt? Pitääkö niitä hysteerisesti vältellä vai kuuluvatko ne vain elämään?
Kenties vielä tärkeämpää kuin oikea asenne on se, että sekä vanhemmuuden ilot että ne surutkin voi jakaa toisen kanssa. Ei sillä ole niin väliä, tuleeko kaupasta oikeaa leipää tai maitomerkkiä, menevätkö tiskit oikeaan kaappiin, tai onko lasten vaatteet lajiteltu oikein. Niitä itsellekin pinttyneitä rooleja ja tapoja on joskus ihan tervettä kyseenalaistaa ja antaa toiselle tilaa tehdä asioita omalla tavallaan. Silloin kaaoksen keskellä toisen apu ja tuki tuntuvat todella kullanarvoiselta ja pieniäkin eleitä osaa oikeasti arvostaa. Eikä huumorin parantavaa voimaakaan tule unohtaa. On mahtavaa voida nauraa puolison kanssa yhdessä silloin kuin oikeasti tekisi mieli parkua. Ja sen sijaan, että alkaa heti toisen kotiin tullessa valittaa raskasta päiväänsä, voi toisen toivottaa tervetulleeksi hymyllä ja halauksella. Vanhemmuuden ilot ja surut on helppo ottaa vastaan, kun ne voi jakaa jonkun kanssa.
(Tanja del Angel)
RSS Feed
