© Hanna Kinnunen Lucretius kirjoitti aikoinaan, että yhden ihmisen ruoka on toisen ihmisen myrkky. Näin huonosti eivät asiat onneksi ole edes silloin kun puolisoiden ruokakulttuurit ja makutottumukset poikkeavat toisistaan niin paljon kuin se ylipäätään on mahdollista.
Ruokaan liittyy traditioita kaikissa kulttuureissa ja niiden kirjo on valtava. Ruokaperinteet kuuluvat elämän merkkihetkiin ja siten ne erilaisuudestaan huolimatta yhdistävät kulttuureja. Ruualla juhlistetaan niin kihlajaisia, häitä kuin lapsen syntymiäkin, ja ruualla on iso merkitys monissa uskonnollisissa rituaaleissa. Ruoka yhdistää, mutta ruoka voi myös jakaa.
"Eläköön ne pienet erot!" huokailemme tyytyväisinä, kun lomamatkoilla - ja yhä useammin myös täällä koti-Suomessa - ladomme lautasillemme mitä eksoottisempia ruoka-annoksia ja raaka-aineita. Mutta silloin kun tuo eksotiikka muuttaa kotiin ja vaikuttaa elämään parhaimmillaan (pahimmillaan?) kolme kertaa päivässä, saattaa eksotiikka maistua pakkopullalta alta aikayksikön ... tai haista durian-hedelmältä!
Makuasiat ovat makuasioita ja kaikkeen voi tottua. Ruokaan liittyvissä asioissa voi tosin olla paljon muutakin hiertävää kuin makuseikat. Mitä syödään? Aamiaiseksi suklaa-croissant ja capuccino, vaiko sittenkin lautasellinen puuroa tuoreiden marjojen kera? Mitä juodaan ja kuinka paljon? Vettä, maitoa, teetä vai viiniä? Miten ruoka valmistetaan? Milloin päivällinen syödään? Viideltä vai kymmeneltä illalla? Missä ruoka syödään? Ravintolassa? Terassilla? Kotona nätisti katetun pöydän ääressä, vai ehkä sittenkin sohvalla kukin omia aikojaan? Syödäänkö sormia apuna käyttäen, haarukalla ja veitsellä, lusikalla vai tikuilla?
Olen kuullut monen rakkauden perässä Suomeen muuttaneen valittavan heille rakkaiden mausteiden ja ruoka-aineiden puutteesta. Toisten mielestä suomalainen ruoka on mautonta, mutta olen tavannut heitäkin, jotka valittavat opiskelijaravintoloiden annosten liiasta mausteisuudesta!
Ruokaan liittyvät arvostukset heräävät joskus vanhemmuuden myötä. Tähän törmäsin konkreettisesti keskustellessani erään ensimmäistä lastaan odottavan espanjalaismiehen kanssa. Mies kertoi minulle alkaneensa kiinnittämään huomiota suomalaisten tapaan hotkia ruokansa sanaakaan sanomatta. Mies kertoi, että hiljaiset pikalounaat suomalaisten työkavereiden kanssa eivät olleet koskaan häirinneet häntä, mutta vielä syntymättömälle tyttärelleen hän halusi siirtää espanjalaisen tavan syödä kiireettä, pitkän kaavan mukaan; perheen ja ystävien seurasta sekä ruuasta ja juomasta nauttien.
Joku on joskus todennut, että kahden kulttuurin liiton onnellisuus riippuu yhtä paljon arvojen yhteensopivuudesta kuin yhdenmielisyydestä valkosipulin määrän suhteen. Turhan vakavasti tai ryppyotsaisesti tätä ei kannata ottaa, mutta koska ruoka on yksi perustarpeistamme, on se myös merkittävä osa elämäämme. Ja joillekin, kuten allekirjoittaneelle, se on jopa intohimo.
Ps. Kuvassa omassa kotikeittiössäni tehty vietnamilainen pannukakku Bánh xèo.
(Hanna Kinnunen)
Ruokaan liittyy traditioita kaikissa kulttuureissa ja niiden kirjo on valtava. Ruokaperinteet kuuluvat elämän merkkihetkiin ja siten ne erilaisuudestaan huolimatta yhdistävät kulttuureja. Ruualla juhlistetaan niin kihlajaisia, häitä kuin lapsen syntymiäkin, ja ruualla on iso merkitys monissa uskonnollisissa rituaaleissa. Ruoka yhdistää, mutta ruoka voi myös jakaa.
"Eläköön ne pienet erot!" huokailemme tyytyväisinä, kun lomamatkoilla - ja yhä useammin myös täällä koti-Suomessa - ladomme lautasillemme mitä eksoottisempia ruoka-annoksia ja raaka-aineita. Mutta silloin kun tuo eksotiikka muuttaa kotiin ja vaikuttaa elämään parhaimmillaan (pahimmillaan?) kolme kertaa päivässä, saattaa eksotiikka maistua pakkopullalta alta aikayksikön ... tai haista durian-hedelmältä!
Makuasiat ovat makuasioita ja kaikkeen voi tottua. Ruokaan liittyvissä asioissa voi tosin olla paljon muutakin hiertävää kuin makuseikat. Mitä syödään? Aamiaiseksi suklaa-croissant ja capuccino, vaiko sittenkin lautasellinen puuroa tuoreiden marjojen kera? Mitä juodaan ja kuinka paljon? Vettä, maitoa, teetä vai viiniä? Miten ruoka valmistetaan? Milloin päivällinen syödään? Viideltä vai kymmeneltä illalla? Missä ruoka syödään? Ravintolassa? Terassilla? Kotona nätisti katetun pöydän ääressä, vai ehkä sittenkin sohvalla kukin omia aikojaan? Syödäänkö sormia apuna käyttäen, haarukalla ja veitsellä, lusikalla vai tikuilla?
Olen kuullut monen rakkauden perässä Suomeen muuttaneen valittavan heille rakkaiden mausteiden ja ruoka-aineiden puutteesta. Toisten mielestä suomalainen ruoka on mautonta, mutta olen tavannut heitäkin, jotka valittavat opiskelijaravintoloiden annosten liiasta mausteisuudesta!
Ruokaan liittyvät arvostukset heräävät joskus vanhemmuuden myötä. Tähän törmäsin konkreettisesti keskustellessani erään ensimmäistä lastaan odottavan espanjalaismiehen kanssa. Mies kertoi minulle alkaneensa kiinnittämään huomiota suomalaisten tapaan hotkia ruokansa sanaakaan sanomatta. Mies kertoi, että hiljaiset pikalounaat suomalaisten työkavereiden kanssa eivät olleet koskaan häirinneet häntä, mutta vielä syntymättömälle tyttärelleen hän halusi siirtää espanjalaisen tavan syödä kiireettä, pitkän kaavan mukaan; perheen ja ystävien seurasta sekä ruuasta ja juomasta nauttien.
Joku on joskus todennut, että kahden kulttuurin liiton onnellisuus riippuu yhtä paljon arvojen yhteensopivuudesta kuin yhdenmielisyydestä valkosipulin määrän suhteen. Turhan vakavasti tai ryppyotsaisesti tätä ei kannata ottaa, mutta koska ruoka on yksi perustarpeistamme, on se myös merkittävä osa elämäämme. Ja joillekin, kuten allekirjoittaneelle, se on jopa intohimo.
Ps. Kuvassa omassa kotikeittiössäni tehty vietnamilainen pannukakku Bánh xèo.
(Hanna Kinnunen)
RSS Feed
