(Duon vapaaehtoiset kävivät katsomassa Noir? tanssiesityksen Kanneltalolla 22.11.2014 ja kirjoittivat esityksen synnättämistä tuntemuksista Duon Blogiin.)
Noir?-tanssiesityksen alkamista odotellessa ilmassa tuntuu olevan jännitystä, varmaankin myös taiteellisista efekteistä johtuen, kuten valosta ja odotuksia nostattavasta taustamusiikista. Ellen arvaamattomuudesta jännittä. En oikein tiedä mitä on tulossa, pääteemaa lukuun ottamatta. Siinä hetkessä en myöskään osaa arvata milloin. Musiikin innoittamana yritän arvuutella miten esitys alkaisi. Yksinäinen valokeila näyttämöllä tekee arvuuttelun tarkoituksenmukaiseksi. Millainen esiintyjä ilmaantuu siihen? Mistäpäin? Millä tavalla?
Esitys osoittautuu lopuksi olemaan täynnä jännittäviä vaikutteita, sekä huumoria ja selvästikin asiaa. Juuri koskien tätä: millainen ja mistäpäin?
”Naurun alle jää aika paljon asiaa”, sanoo yksi esityksen kuudesta taiteilijasta Kanneltalon esityksen jälkeen.
Kyse on huumorista ja asiasisällöstä. Esityksen jälkeen on järjestetty taiteilijatapaaminen kaikille halukkaille. Kysymyksiä saa vapaasti esittää, mutta haastattelijakin on kutsuttu paikalle.
Niinpä, mietin minä, taiteilijan kommentista; todellakin jää. Olen juuri istunut osana yleisöä ja nyt on paljolti puhe nimenomaan yleisön vastaanotosta. Esitys on sisältänyt huumoria, mutta samalla myös paljon arkaluonteista asiaa, jolle ei yleisö ehkä aina tiedä kuuluuko nauraa vai ei? Onko kyse hauskasta asiasta? Vai onko väärin nauraa nyt? Nyt esiintyjät kertovat kuinka Noir? yleensä on otettu vastaan ja kuinka tämäkin voi vaihdella, iästä, paikkakunnasta, maasta ja kenties ajankohdastakin riippuen. Suomessa ollaan varovaisia nauramisen suhteen, silti arjessa kohdataan paljon muunlaisia asenteita.
Itse minun on sanottava että yllätyin monella tapaa Noir?-tanssiesityksestä. Ehkä en tiennyt oikein mitä odottaa kun lähdin sitä katsomaan, mutta varmastikin vaikutuin niin kaikista tunteista, joita esitys yllättäen herätti minussa. Vieläkään siis en oikein osaa sanoa yllättivätkö tunteet loppujen lopuksi niin paljon vai olivatko ne koko ajan kuitenkin olemassa, ne vain herätettiin Noir?-esityksen avulla. Näin todellakin elää moni suomalainen meidän maassamme ja se on heille arkea, ajattelin.
Erityisesti kuitenkin todella lahjakkaat taiteilijat tunteeni osasivat herättää, yhä enemmän vain. Heidän esityksensä oli täynnä mahtavia, vaikuttavia tehosteita ja tanssia. Ennen kaikkea se herätti myös paljon ajatuksia, jotka eivät välittömästi hävinneet, kun niiden yhteydessä heränneet tunteet myös olivat niin voimakkaat ja siksi koskettivat.
Huumorin avulla taiteilijat kuitenkin tämän tekivät, ainakin tavallaan huumorilla, eri näkökulmasta katsoen. Se arkaluonteinen aihe on, että kaikki neljä pääesiintyjää, Sonya Lindfors, Esete Sutinen, Deogracias Masomi ja Ima Iduozee, ovat ns. välitilassa eläviä suomalaisia, jotka tavallaan jäävät kahden maailman väliin, kuten he itse sitä kuvailevat. Yksi heistä on adoptoitu pienenä lapsena. Toinen on asunut koko elämänsä Suomessa, eikä koskaan edes käynyt vanhempiensa synnyinmaassa, josta alun perin lähti. Kolmannella on äiti suomalainen, isä afrikkalainen. Taustat ovat erilaisia, silti samanlaisia. Yhteistä heillä nimittäin on, että jokainen vastaantulija huomaa heissä jotain erilaista ulkoapäin. Pinnalla näkyy jotain poikkeavaa, jonka moni suomalainen huomaa; he ovat tummaihoisia ja vaikka tämä onkin niin pinnalla oleva asia, monelle tuntemattomalle tämä ja paljon muuta on heti selvää kun heitä katsoo. Periaatteessa tämä on kaikki pinnalla, kuitenkin niin syvällä, kertovat taiteilijat.
”Suomi on tosi homogeeninen maa” toteaa koreografi ja esiintyjä Sonya Nygård jälkeenpäin yleisölle.
Aloitteen teki alun perin hän. Hän otti yhteyttä esityksen taiteilijoihin ja on luonut koko konseptin. Kyseistä asiaa on kuitenkin pitänyt uskaltaa käsitellä. Vaikka siinä käytetäänkin huumoria ja kyseiset taustat ja ennakkoluulot tuodaan hauskalla tavalla esille, naurun alle jää paljon ja kyse on aika henkilökohtaisista asioista.
Kuten Sonya Nygård, sekä muut taiteilijat esittävät asian, meillä on tapana helposti lokeroida toisiamme kun vain törmäämme toisiimme, tuntematta toista sekä monesti miettimättä sen enempää. Nyt minä toivon, että mahdollisimman moni meistä kaikista suomalaisista, millaiset taustamme ovatkaan, on käynyt katsomassa tämän Noir?-tanssiesityksen kun se esitettiin. Se herättää ajatuksia, joita meidän on vain hyvä ja terveellistä käsitellä, ottaen huomioon jatkuvasti muuttuva yhteiskuntamme ja maailmamme.
(NOIR?-tanssiesitys, Zodiak – Uuden tanssin keskus)
”Sonya Lindforsin NOIR? tanssiesitys on kuuden helsinkiläisen taiteilijan teos mustuudesta, mustasta identiteetistä, etuliitteistä ja välitilassa olemisesta. Hip hop -asenteella tehty esitys ”lyö afrosuomalaisten kipupisteet pöytään: käsittelyssä ovat niin erilaisuus, juurettomuus kuin häpeän tunnekin.” (Jonni Aromaa, Yle Uutiset) Lue lisää tanssiesityksestä
(Lotta Panzera)
Noir?-tanssiesityksen alkamista odotellessa ilmassa tuntuu olevan jännitystä, varmaankin myös taiteellisista efekteistä johtuen, kuten valosta ja odotuksia nostattavasta taustamusiikista. Ellen arvaamattomuudesta jännittä. En oikein tiedä mitä on tulossa, pääteemaa lukuun ottamatta. Siinä hetkessä en myöskään osaa arvata milloin. Musiikin innoittamana yritän arvuutella miten esitys alkaisi. Yksinäinen valokeila näyttämöllä tekee arvuuttelun tarkoituksenmukaiseksi. Millainen esiintyjä ilmaantuu siihen? Mistäpäin? Millä tavalla?
Esitys osoittautuu lopuksi olemaan täynnä jännittäviä vaikutteita, sekä huumoria ja selvästikin asiaa. Juuri koskien tätä: millainen ja mistäpäin?
”Naurun alle jää aika paljon asiaa”, sanoo yksi esityksen kuudesta taiteilijasta Kanneltalon esityksen jälkeen.
Kyse on huumorista ja asiasisällöstä. Esityksen jälkeen on järjestetty taiteilijatapaaminen kaikille halukkaille. Kysymyksiä saa vapaasti esittää, mutta haastattelijakin on kutsuttu paikalle.
Niinpä, mietin minä, taiteilijan kommentista; todellakin jää. Olen juuri istunut osana yleisöä ja nyt on paljolti puhe nimenomaan yleisön vastaanotosta. Esitys on sisältänyt huumoria, mutta samalla myös paljon arkaluonteista asiaa, jolle ei yleisö ehkä aina tiedä kuuluuko nauraa vai ei? Onko kyse hauskasta asiasta? Vai onko väärin nauraa nyt? Nyt esiintyjät kertovat kuinka Noir? yleensä on otettu vastaan ja kuinka tämäkin voi vaihdella, iästä, paikkakunnasta, maasta ja kenties ajankohdastakin riippuen. Suomessa ollaan varovaisia nauramisen suhteen, silti arjessa kohdataan paljon muunlaisia asenteita.
Itse minun on sanottava että yllätyin monella tapaa Noir?-tanssiesityksestä. Ehkä en tiennyt oikein mitä odottaa kun lähdin sitä katsomaan, mutta varmastikin vaikutuin niin kaikista tunteista, joita esitys yllättäen herätti minussa. Vieläkään siis en oikein osaa sanoa yllättivätkö tunteet loppujen lopuksi niin paljon vai olivatko ne koko ajan kuitenkin olemassa, ne vain herätettiin Noir?-esityksen avulla. Näin todellakin elää moni suomalainen meidän maassamme ja se on heille arkea, ajattelin.
Erityisesti kuitenkin todella lahjakkaat taiteilijat tunteeni osasivat herättää, yhä enemmän vain. Heidän esityksensä oli täynnä mahtavia, vaikuttavia tehosteita ja tanssia. Ennen kaikkea se herätti myös paljon ajatuksia, jotka eivät välittömästi hävinneet, kun niiden yhteydessä heränneet tunteet myös olivat niin voimakkaat ja siksi koskettivat.
Huumorin avulla taiteilijat kuitenkin tämän tekivät, ainakin tavallaan huumorilla, eri näkökulmasta katsoen. Se arkaluonteinen aihe on, että kaikki neljä pääesiintyjää, Sonya Lindfors, Esete Sutinen, Deogracias Masomi ja Ima Iduozee, ovat ns. välitilassa eläviä suomalaisia, jotka tavallaan jäävät kahden maailman väliin, kuten he itse sitä kuvailevat. Yksi heistä on adoptoitu pienenä lapsena. Toinen on asunut koko elämänsä Suomessa, eikä koskaan edes käynyt vanhempiensa synnyinmaassa, josta alun perin lähti. Kolmannella on äiti suomalainen, isä afrikkalainen. Taustat ovat erilaisia, silti samanlaisia. Yhteistä heillä nimittäin on, että jokainen vastaantulija huomaa heissä jotain erilaista ulkoapäin. Pinnalla näkyy jotain poikkeavaa, jonka moni suomalainen huomaa; he ovat tummaihoisia ja vaikka tämä onkin niin pinnalla oleva asia, monelle tuntemattomalle tämä ja paljon muuta on heti selvää kun heitä katsoo. Periaatteessa tämä on kaikki pinnalla, kuitenkin niin syvällä, kertovat taiteilijat.
”Suomi on tosi homogeeninen maa” toteaa koreografi ja esiintyjä Sonya Nygård jälkeenpäin yleisölle.
Aloitteen teki alun perin hän. Hän otti yhteyttä esityksen taiteilijoihin ja on luonut koko konseptin. Kyseistä asiaa on kuitenkin pitänyt uskaltaa käsitellä. Vaikka siinä käytetäänkin huumoria ja kyseiset taustat ja ennakkoluulot tuodaan hauskalla tavalla esille, naurun alle jää paljon ja kyse on aika henkilökohtaisista asioista.
Kuten Sonya Nygård, sekä muut taiteilijat esittävät asian, meillä on tapana helposti lokeroida toisiamme kun vain törmäämme toisiimme, tuntematta toista sekä monesti miettimättä sen enempää. Nyt minä toivon, että mahdollisimman moni meistä kaikista suomalaisista, millaiset taustamme ovatkaan, on käynyt katsomassa tämän Noir?-tanssiesityksen kun se esitettiin. Se herättää ajatuksia, joita meidän on vain hyvä ja terveellistä käsitellä, ottaen huomioon jatkuvasti muuttuva yhteiskuntamme ja maailmamme.
(NOIR?-tanssiesitys, Zodiak – Uuden tanssin keskus)
”Sonya Lindforsin NOIR? tanssiesitys on kuuden helsinkiläisen taiteilijan teos mustuudesta, mustasta identiteetistä, etuliitteistä ja välitilassa olemisesta. Hip hop -asenteella tehty esitys ”lyö afrosuomalaisten kipupisteet pöytään: käsittelyssä ovat niin erilaisuus, juurettomuus kuin häpeän tunnekin.” (Jonni Aromaa, Yle Uutiset) Lue lisää tanssiesityksestä
(Lotta Panzera)
RSS Feed
