Mikä on oikea motiivi mennä naimisiin? Onko toinen motiivi toista huonompi ja kuka sen päättää? Omat vanhempani avioituivat aikoinaan välttääkseen nolot isyyden tunnustamiset. Joku toinen avioituu uskonnollista syistä. Joku taas menee naimisiin, jotta saa viettää päivän prinsessana tai koska ”niin nyt vaan kuuluu tehdä”. Jotkut avioituvat, jotta toinen puolisoista saisi saapua tai jäädä maahan, ja jotta suhde saisi jatkua. Kaikissa näissä on luultavasti taustalla myös rakkaus.
Omat hääni olivat muutama kuukausi sitten. Olimme seurustelleet noin puoli vuotta, kun päätimme yhdessä puolisoni kanssa avioitumisen olevan oikea liike. Parisuhteessa, jossa toinen puolisoista tulee Euroopan ulkopuolelta, avioituminen on usein yksi harvoista keinoista antaa suhteelle mahdollisuus jatkua tai ainakin tehdä yhteisestä elämästä hieman helpompaa. Puolisoni olisi saanut jäädä maahan muutenkin. Kuitenkin tilanne, jossa toisen maassa asumiselle on monia ehtoja ja oleskelupa aina välillä katkolla, aiheuttaa suhteelle stressiä ja haasteita. Avioituminen takaa meille, kuten monille muillekin samassa tilanteessa oleville, hieman turvatumman tulevaisuuden.
Vaikka kukaan ei ole minulle varsinaisesti päin kasvoja sanonut epäilevänsä liittomme aitoutta tai sen syitä, on kylmä asenne huokunut rivien välistä.
Sukulaisten ja ystävien muille sanomat kommentit ”onkos tuo nyt ihan viisasta” tai päin naamaakin todetut hieman ivalliset ”no, onnea teille sitten” -tokaisut todistavat, että monet epäilevät syitämme mennä naimisiin. Aivan kuin puolisoni olisi automaattisesti avioitunut kanssani vain saadakseen oleskeluluvan eikä taustalla olisi aitoa rakkautta tai kiintymystä.
Keskustellessani asiasta ystäväni kanssa huomasimme selvän eron asenteissa suomalaisten väliseen avioliittoon verrattuna. Ystäväni ilmoitti menevänsä naimisiin myös puoli vuotta seurustelun alun jälkeen. Hän ei ole kuitenkaan ikinä kokenut samanlaista kyseenalaistamista tai kuullut samankaltaisia kommentteja kuin minä ja puolisoni. Ystäväni myös myönsi, että heillä motiivina avioitumiselle oli isyyden tunnustamisen välttäminen. Ei siis heilläkään vain ja ainoastaan rakkaus, vaan myös järkisyyt vaikuttivat avioliittopäätökseen.
Kaltaisemme kahden kulttuurin parit joutuvat puolison oleskelulupaa hakiessaan käymään läpi myös maahanmuuttoviraston selvitykset avioliiton ”aitoudesta”. Toisilla prosessi sujuu helpommin kuin toisilla. Toiset selviävät vain kertomalla, missä suhde alkoi, ja kuinka monta kertaa ja missä seurustelun aikana tavattiin. Toisten taas täytyy vakuutella suhteensa aitous muistamalla toisen mieltymykset aina aamupalasta alushousujen väriin. Kävi miten vain, on prosessi aina kuitenkin omiaan lisäämään tunnetta siitä, että kahden kulttuurin avioliittoja kyseenalaistetaan muita enemmän.
Kuka on oikea ihminen sanomaan, milloin avioliiton syyt ovat oikeat ja milloin eivät, ja milloin rakkaus on aitoa? Milloin kyseessä on niin kutsuttu ”järkiavioliitto” ja milloin ei? Itse olen melko vakuuttunut siitä, että harvoin kukaan pelkästään rakkaudesta avioituu, rakastaa kun voi ilman avioliittoakin. Onko loppujen lopuksi edes parempaa syytä mennä naimisiin kuin yhteisen tulevaisuuden varmistaminen? Jos tämä jonkun mielestä on väärä syy avioitumiselle, olisi hyvä aika miettiä muita keinoja mahdollistaa valtiorajat ylittävien parisuhteiden jatkuminen.
(MM)
Keskustellessani asiasta ystäväni kanssa huomasimme selvän eron asenteissa suomalaisten väliseen avioliittoon verrattuna. Ystäväni ilmoitti menevänsä naimisiin myös puoli vuotta seurustelun alun jälkeen. Hän ei ole kuitenkaan ikinä kokenut samanlaista kyseenalaistamista tai kuullut samankaltaisia kommentteja kuin minä ja puolisoni. Ystäväni myös myönsi, että heillä motiivina avioitumiselle oli isyyden tunnustamisen välttäminen. Ei siis heilläkään vain ja ainoastaan rakkaus, vaan myös järkisyyt vaikuttivat avioliittopäätökseen.
Kaltaisemme kahden kulttuurin parit joutuvat puolison oleskelulupaa hakiessaan käymään läpi myös maahanmuuttoviraston selvitykset avioliiton ”aitoudesta”. Toisilla prosessi sujuu helpommin kuin toisilla. Toiset selviävät vain kertomalla, missä suhde alkoi, ja kuinka monta kertaa ja missä seurustelun aikana tavattiin. Toisten taas täytyy vakuutella suhteensa aitous muistamalla toisen mieltymykset aina aamupalasta alushousujen väriin. Kävi miten vain, on prosessi aina kuitenkin omiaan lisäämään tunnetta siitä, että kahden kulttuurin avioliittoja kyseenalaistetaan muita enemmän.
Kuka on oikea ihminen sanomaan, milloin avioliiton syyt ovat oikeat ja milloin eivät, ja milloin rakkaus on aitoa? Milloin kyseessä on niin kutsuttu ”järkiavioliitto” ja milloin ei? Itse olen melko vakuuttunut siitä, että harvoin kukaan pelkästään rakkaudesta avioituu, rakastaa kun voi ilman avioliittoakin. Onko loppujen lopuksi edes parempaa syytä mennä naimisiin kuin yhteisen tulevaisuuden varmistaminen? Jos tämä jonkun mielestä on väärä syy avioitumiselle, olisi hyvä aika miettiä muita keinoja mahdollistaa valtiorajat ylittävien parisuhteiden jatkuminen.
(MM)
RSS Feed
