![]() Törmäsin hiljattain netissä uutiseen erään valokuvaajan projektista nimeltä ”The beauty of mixed blood”. Valokuvaajan mukaan projektin tarkoituksena oli tuoda esiin kaksikulttuuristen lasten ainutlaatuista kauneutta. Klikatessani lukemaan uutista, huomasin olevani valokuvaprojektin aiheesta lähinnä ärsyyntynyt. Kun uutinen vielä päättyi lausahdukseen ”Nyt ymmärrämme miksi kansainväliset avioliitot ovat niin suosittuja nykyään!” huomasin verenpaineeni nousevan kohisten. Puhutaanko nyt ihmisistä vai koirien jalostuksesta, tekisi mieleni kysyä valokuvaajalta. Itse olen kahden suomalais-afrikkalaisen lapsen äiti, joten kanssaihmisten fiksaatio lasten ”eksoottista” ulkonäköä kohtaan ole mikään uutinen. Kanssaihmisillä tarkoitan nyt lähinnä tuntemattomia ja puolituttuja ihmisiä, jotka yleensä varmaankin ihan hyvää tarkoittaen kommentoivat lasteni ulkonäköä kaupan kassajonossa, kadulla tai leikkipuistossa. Kun tuntematon ihminen bussissa yhtäkkiä avaa keskustelun sanomalla ”Minun oli pakko tulla sanomaan, että sinulla on todella kauniit lapset” ovat tunnelmat lähinnä hämmentävät. Kiitos kohteliaisuudesta, mutta en tiennyt bussiin astuessani ilmoittaneeni lapsiani samalla kauneuskilpailuun. Tai kun Prismassa mummo tuijottaa ostoskärryssä istuvaa lasta ja tokaisee ”Onpa sinulla söpö lapsi, ei taida olla ihan suomalainen”, en tiedä mitä vastata. Monille muillekin on varmasti tuttu silloin tällöin eteen tuleva kommentti ”Minäkin haluan tumman miehen, jotta saan yhtä suloisia lapsia!”. Sanattomaksi vetää. Jos parisuhteen ja vanhemmuuden taustalla on toive tietyn näköisistä lapsista, toivoisi näille kommentin laukojille ainakin mahdollisuutta aikamoiseen henkiseen kasvuun ennen vanhemmaksi tuloa. Mutta nuohan ovat positiivisia kommentteja, saattaisi joku ihmetellä. Ja tavallaan ovatkin, yksittäisinä kommentteina. Mutta kun tuntemattomat katsovat toistuvasti asiakseen arvostella lasteni ulkonäköä ja oikeudekseen osoittaa ”hyväksyntänsä”, ei se enää tunnu positiiviselta huomiolta. Toki paremmalta, kuin että joku haukkuisi tai sylkisi päälle, mutta ei kuitenkaan hyvältä. Kommentit tuntuvat minusta ennen kaikkea lasteni eksotisoinnilta, toiseuttamiselta ja rodullistamiselta. Voin vain arvailla, miltä ne tuntuvat lapsistani. Olen myös huolissani lapsen minäkuvan kehittymisestä. Toki lapseni ovat minunkin mielestäni äärimmäisen söpöjä ja kauniita - eivätkö kaikki lapset ole? Mutta he ovat myös taitavia, fiksuja, hauskoja, mukavia ja kaikin puolin mahtavia persoonia. Pelkään, että jos ihmiset ympärillä aina ensimmäisenä kommentoivat ulkonäköä, alkaa lapsi itsekin nähdä sen tärkeimpänä ominaisuutenaan. Tai mikä pahinta, sinä ainoana ominaisuutena, josta muut ovat kiinnostuneita. Liian kiinnostuneita. Mitä enemmän ihmisten kommentointia kuulee, sitä varmemmaksi tulee siitä, ettei kyse ole ollenkaan juuri minun lapsieni ulkonäöstä. Kyse on useimmiten enemmän tai vähemmän tiedostamattomasta reaktiosta tummaihoisuuteen. Reaktiosta, jota sävyttää koko länsimaiseen kulttuuriin syvälle juurtunut käsitys valkoisuuden normista ja eri ihonvärien hierarkiasta. Ihmisten pakonomainen tarve kehua alkaa kuulostaakin hätäpäiseltä vakuuttelulta: (Usko pois), kyllä sinulla on suloiset lapset, (vaikka he ovatkin tummaihoisia). Ennen kuin minulla oli omia lapsia, olen varmasti itsekin joskus syyllistynyt samaan. Olen halunnut sanoa jotain positiivista tuntemattomalle lapselle ja lipsauttanut ”onpa sinulla ihanat kiharat” -klassikon. Jos mieleeni tulee kommentoida heti lapsen ulkonäköä, kertoo se varmasti ennen kaikkea jotain minusta. Nykyään yritän miettiä ensin: Miksi edes ajattelen, että juuri tämä lapsi kaipaa rohkaisua, ja olenko minä oikea ihminen sen tekemään? Sanoisinko samalla tavalla jollekin toiselle lapselle? Miltä hyvää tarkoittava kommenttini oikeastaan kuulostaa hänen korvissaan? Hyvä Tuntematon, jos siis näet minut bussissa lasteni kanssa ja jostain syystä koet pakottavaa tarvetta sanoa minulle tai lapsilleni jotakin mukavaa, älä kommentoi lasteni ulkonäköä. Jätä lapsen ihanien hiuksien, tummien silmien ja kauniiden kasvojen kehuminen niille lapsen tutuille ja turvallisille ihmisille. Sano jotain, mitä sanoisit kelle tahansa muullekin. Ennen kaikkea toivon, että pystyisit katsomaan lapsiani pintaa syvemmälle. Niin bussissa, koulussa, työssä kuin elämässä yleensäkin – nyt ja tulevaisuudessa. P.S. Amerikkalaista näkökulmaa samaan aiheeseen videoblogista: The many problems with ’I want mixed babies’ (Fiona)
5 Comments
Ihmettelen
24/2/2016 07:51:02 pm
Onpa ylimielinen asenne! Itse monikulttuuristen tummien lasten äitinä en koe näin toivottavasti ihmiset ei luule, että yleisesti ajatellaan näin pahalla hyväntahtoisesta käytöksestä! Minun lapsia saa kehua. Kansalaisuus tiedustelusta olen samaa mieltä, mutta se on ihan eri asia kuin kehuminen! Älkää lopettako kehumista ihmiset. Meitä on moneen junaan ja osa nyt ottaa kaikesta pahaa, joka tapauksessa.
Reply
Jonna
25/2/2016 01:34:33 pm
Kyllä lastani saa ja pitääkin kehua jos niin on. Lapseni on kyllä ihan perus suomalaisen vaalea. Asutaan ulkomailla ja hän saa kokoajan kuulla miten "ihanat hiukset" ja aikun ihana olet.
Reply
Miimu
25/2/2016 11:03:19 pm
Aika jännä, että näissä kommenteissa, niin Facebookissa kuin tällä sivullakin, äänessä ovat aikuiset, eivät nuo kommenttien kohteena olevat lapset, nuoret ja aikusiset. Nuo lapset, nuort ja aikuiset, jotka kertovat vetäneensä hattua tai lippistä alemmaksi, kun tuijotus ja huomio ovat käyneet ylivoimaisiksi sietää. Nuo lapset, jotka olisivat halunneet kuulla samanlaisia kehuja kuin eloveena-ystävänäsä, mutta joita muistutettiin aina ettei heidän värityksensä ollut "ihan suomalaista". Nuo nuoret, jotka olisivat vain halunneet sulautua joukkoon ja olla kuin ystävänsä. Nuo aikuiset, jotka osaavat olla kiitollisia siitä, että kommentit olivat enemmän positiivisia kuin negatiivisia, mutta jotka olisivat kuitenkin halunneet saada huomiota omina itseinään eivät eksoottisina perhosina. Aika jännä.
Reply
Jokunimi
26/2/2016 01:29:03 am
Huom: Monikulttuurisuus on eri asia kuin sekaroituisuus. Rotu on se, mistä olet etniseltä alkuperältäsi, eli mistä päin maailmaa; Aasia, Afrikka jne. Kulttuuri on se, johon kasvetaan. Esimerkiksi Aasiassa kasvanut valkoinen ei ole Eurooppalainen, vaan Aasialainen.
Reply
Tuttua
10/3/2016 07:15:54 am
Kuulostaa tutulle. Tosin me asumme tällä hetkellä mieheni kotimaassa Väli-Amerikassa ja lapsemme ovat hyvin pohjoismaalaisen näköisiä. Mutta heidän vaaleutensa ja siniset silmänsä herättävät huomiota aivan joka paikassa ja heitä ihastellaan ja ihmetellään ääneen, "ovat kuin nukkeja". Huomio on tietenkin tarkoitettu vain positiiviseksi, mutta on varsin rasittavaa, kun esim. leikkipuistossa nuorempaa, puolitoistavuotiasta, ihastellaan jatkuvasti, eikä lapsi saa leikkiä rauhassa. Mutta myöskään äiti ei saa kävellä yksin rauhassa kadulla, kun miehet huutelevat perään.
Reply
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
Kahden kulttuurin keskeltä - Duo blogiAjatuksia ja kokemuksia elämästä kulttuurien keskellä.
Kategoriat
All
Osallistu!Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita! |