Parasta kaksikulttuurisuudessa... tänään

Oma arki, se toisten mielestä erilainenkin, on silti vain omaa arkea, sitä tavallista ja tavanomaista. Kun ulkopuolinen sitten kysyy, että mikä teidän arjessanne on erilaista tai erityistä, niin vaikeahan siihen on yhtäkkiä vastata. Päätin silti yrittää, koska lähelläni oli tänäänkin monia kahden kulttuurin arkea elävää ihmistä: puolisoita, äitejä, isiä, kahden kulttuurin lapsia ja aikuisia. Ja näin he vastasivat kysymykseeni kaksikulttuurisen elämän parhaista puolista. Yhtäkkiä yllätettyinä. Tänään. 

Moni kysymykseeni vastanneista kertoi, että parasta kahden kulttuurin arjessa oli lasten kasvun ja kehityksen seuraaminen. Nämä ylpeät kahden kulttuurin vanhemmat kertoivat hauskoista kielikukkasista, lasten erilaisesta lähestymistavasta toisiin ihmisiin ja monikulttuuriseen taustaan liittyvästä osaamisesta ja ymmärryksestä.

---

Ei ole vain yhtä tapaa, ei vain yhtä oikeaa. On isän tapa ja äidin tapa ja myöhemmin toisten tavat.

On hauska seurata, kuinka lapset käyttävät erilaisia ilmaisuja kuin yksikieliset lapset tai itse käyttäisi.

Kaikkein parasta lähtökohtaisesti on laajempi elämänkatsomus, maailmankatsomus.

Lapset suhtautuvat erilaisiin taustoihin luontevasti ja pienet lapset jopa olettavat että kaikilla on kaksi kotimaata.

Kielenkehitystä on tosi kiva seurata.

Lapsen lapsuus on niin erilainen kuin oma oli, ja sitä on mukava ja mielenkiintoista seurata.

Meidän tyttö puhuu jo suomea ja viroa, ja nyt myös vähän englantiakin, koska minä ja mieheni puhumme sitä edelleen keskenämme. Ja sitten hän komentaa meitä: "Come here!" :)

Sopeutuu paljon helpommin erilaisiin tilanteisiin kun on jo valmiiksi monikulttuurinen tausta. Esimerkiksi työelämässä.

Kysymykseeni vastanneet kertoivat myös miten heidän oma elämänsä oli muuttunut puolisona, tai millaiseksi se oli muovautunut lapsuuden ja nuoruuden aikana.

[Kun puoliso on toisesta maasta] ei ole vain yhtä tapaa ajatella, eikä oleta automaattisesti että puoliso ajattelee samoin. Suhteessa on posiviivisella ja myönteisellä tavalla valmius puhua asiat läpi.

Toisen erilaisuuden, vaikkei se erilaisuus mitään valtavaa ole, kautta on oppinut paljon itsestään. Niiden pienien sävy- ja vivahde-erojen kautta on ymmärtänyt enemmän omasta erityislaatuisuudestaan ja oppinut arvostamaan sitä. Samalla on ymmärtänyt konkreettisesti ettei erilaisuus suinkaan merkitse uhkaa tai ongelmia, vaan rikkautta ja mahdollisuuksia.

Meidän koko perheelle - minulle, lapselle ja omalle äidilleni - tulee sellainen miehen malli, että mieskin voi osoittaa tunteensa avoimesti suullisesti ja fyysisesti.

Ei meillä mietitä mitään kulttuurienvälistä vuorovaikutusta. Meillä vuorovaikuttavat ihmiset ja oma perheeni on se kaikista rakkain.

Ei se toisen ymmärtäminen aina helppoa ole, mutta meillä on silti paljon ymmärrystä ja ennenkaikkea rakkautta.

Olen saanut kaksi kieltä ja kaksi kotimaata, joissa molemmissa on perhettä ja läheisiä ystäviä.

Mikä on parasta sinun kahden kulttuurin arjessasi?

​(Hanna Kinnunen)