Kulttuurieroista, tytöistä, pojista, hämähäkeistä ja luuttuamisesta

Oma kahden kulttuurin liittoni päättyi jo vuosia sitten. Erosin exästäni sovussa, ystävinä ja yhteisestä päätöksestä. Ulkopuolisten, taustastamme tietämättömien ihmisten silmissä olimme hyvin erilaisia, ja yhdessä vietettyjen vuosien varrella sain vastata lukemattomia kertoja kysymykseen ”mitä kulttuurieroja teillä on?” Suurin osa kysyjistä ei tarkoittanut kysymyksellään mitään pahaa, ei silloinkaan, kun jatkokysymyksistä kävi selville heidän ennakkoluulonsa ja stereotypiansa. 

Mitä kulttuurieroja meillä sitten oli? Kysymykseen oli aina hankala vastata, enkä tänäkään päivänä keksi kysymykseen muuta vastausta kuin naisten ja miesten roolit. Tämä ero ei tosin tullut vastaan arjessamme ja joskus "perinteiset" sukupuoliroolit kääntyivät suhteessamme päälaelleen: minä esimerkiksi tapoin exäni lähes hysteerisesti pelkäämät pienet ja vähän isommatkin ötökät, ja exäni pesi puolestaan niin astiat kuin lattiatkin. Näin meidän molempien kädet säästyivät: minun likavesiltä ja exäni hämähäkeiltä.

Exääni ei voi kuvata parhaalla tahdollakaan äijäksi, eikä machoileva, perinteinen, ”miehinen mies” ole koskaan minua viehättänyt. Omistuksenhaluinen ja mustasukkainen mies saa minut karkaamaan pikavauhtia takavasemmalle ja seksistiset puheet muuttavat komean miehen silmissäni susirumaksi. Minulla on nollatoleranssi sukupuolisovinismille ja naisten vähättelylle. ”Naiset ovat Venuksesta ja miehet Marsista” huuhaa saa minut korkeintaan hymähtelemään. Näissä asioissa olimmekin samalla sivulla exäni kanssa; olimme yhtä mieltä naisten ja miesten yhdenvertaisuudesta. Siitä huolimatta eräs sukupuolia koskeva aihe johti kiivaaseen kinasteluun aina kun siihen tartuimme.

Lastenkasvatus. Tyttöjen ja poikien kasvatus. Siitä me väänsimme kättä ihan tosissamme, vaikkei meillä lapsia ollutkaan. Exäni näki maailman erilaisena paikkana pojille ja tytöille. Kärjistetysti ilmaistuna: pojan maailma on tulvillaan mahdollisuuksia, tytön maailma tulvillaan uhkia. Pojan saattoi kyllä pukea pinkkiin ja tytön siniseen, mutta siinä missä pinkkiin puetun pojan saattoi päästää turvallisin mielin kulkemaan omia polkujaan, piti siniseen puettua tyttöä suojella ympäristön vaaroilta sekä pahoilta ihmisiltä lapsena ja nuorena.

Hypoteettisia kasvatustilanteita koskevat kinamme tuntuvat näin jälkikäteen huvittavilta. Kinoissamme hypoteettiset kaksosemme, tyttö ja poika, joutuivat erilaisiin arjen tilanteisiin. Lapsina kaksosemme kävivät yksin lähikaupassa ja teini-ikäisinä he ihastuivat, alkoivat seurustelemaan ja toivat kotiin ensimmäisen poika- ja tyttöystävänsä. Keskustelumme lähtökohtana oli, että minun mielestäni tytöille ja pojille tulee olla tilanteessa kuin tilanteessa samat säännöt, rajat, vapaudet ja oikeudet. Exäni taas näki asian siten, että koska maailma on hänen mielestään erilainen paikka tytöille ja pojille, piti tyttöjä myös suojella enemmän. 

Minun mielipide. Hänen mielipide. Minun näkemykseni. Hänen näkemyksensä. Minun arvoni. Hänen arvonsa. 

Meidän kinamme jäivät onneksi hypoteettiselle tasolle, eikä meidän tarvinnut koskaan vääntää aiheesta tosissamme. Meidän ei tarvinnut joustaa eikä tehdä kompromisseja. Meillä oli vapaus tuulettaa tuntojamme ja jättää asia silleen kun siihen – siltä erää – kyllästyimme. Kaikille pareilla tätä luksusta ei ole. 

Kulttuurierot eivät ole yhtä kuin ongelma. Kulttuurierot ovat paljon useammin elämäämme rikastuttava asia. Joissakin asioissa kulttuurierot kuitenkin aiheuttavat törmäyksiä. Sukupuoliroolit, sukupuoliin liittyvät odotukset, miehen ja naisen asema, kotitöiden jakaminen sekä tasa-arvoon liittyvät kysymykset näkyvät arjessamme ja siksi niihin mahdollisesti liittyvät erot nousevat helposti pintaan ja näkyviin. Onko edessä sitten uppotukki vai valtava jäävuori on sitten asia erikseen. Seuraavaksi tarvitaan joka tapauksessa asian tiedostamista, hyväksymistä, avointa ja rehellistä keskustelua sekä joustamista ja kompromisseja. Itselleni kompromissien tekeminen näissä asioissa olisi tosin ollut erittäin vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta. Siitä syystä olen aina uuteen, mielenkiintoiseen mieheen tutustuessani nostanut sukupuoleen ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset varhain esille. ”Ollaanko samalla sivulla? Ai ollaan, no hyvä, mennään vaan toistekin elokuviin.” Tai sitten: ”Ai ei olla edes samassa kirjassa? No ehkä tämä on uuden ystävyyden alku, mutta kumppaneiksi meistä ei kyllä ole.”

(Daffodil)

---