Kuinka kasvattaa lapsia kaksikulttuurisessa ympäristössä oikein?

Eilen jälleen törmäsin tähän monia vanhempia riivaamaan kysymykseen. Minulle tämä kysymys on esitetty useasti siitäkin huolimatta, että en itse ole onnistunut kasvattamaan kaksikulttuurisia lapsiani ”oikein”. Lapseni eivät ole 50 % suomalaista minua ja 50 % ulkomaalaista isäänsä, eivätkä täydellisiä kaksikielisiä (mitä ikinä tämä sitten tarkoittaakaan). Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että monelle kahden kulttuurin perheen vanhemmalle tämä vaikuttaa olevan sen täydellisen kaksikulttuurisen kasvatuksen mittari. 

Täydellisyyteen pyrkiminen tuntuu olevan yhä useamman vanhemman taakka. Kaikessa pakonomaisessa suorittamisessa kuitenkin tuppaa unohtumaan, ettei täydellistä vanhempaa olekaan, ei missään maailman kolkassa. Jokainen lapsi on yksilö, oma persoonansa, jolla on myös omat mielipiteensä ja oma tahto. Emme voi pakottaa lastamme olemaan puolet sitä ja puolet tätä tai puhumaan kahta kieltä, eivätkä nämä asiat mittaa millään tavalla kasvatuksesi oikeellisuutta tai onnistumista.  

Esimerkiksi täydellistä kaksikielisyyttä tärkeämpää on se, että lapsella on syy ja motivaatio oppia kieliä ja mahdollisuus niiden monipuoliseen käyttöön. Tämän me vanhempana voimme mahdollistaa tarjoamalla lapselle kielellisesti mahdollisimman rikkaan kasvuympäristön ja arvostamalla eri kieliä. Osoittamalla puolisollemme kiinnostusta ja arvostusta hänen kulttuuritaustaansa kohtaan, annamme parhaat mahdolliset eväät myös lapsemme tasapainoisen kaksikulttuurisen identiteetin kehittymiselle. Kuinka paljon tästä identiteetistä on sinua ja kuinka paljon toista vanhempaa, riippuu lapsesta. Hän on aina kuitenkin 100 % oma itsensä ja sellaisena täydellinen!

Vanhempina voimme valitettavasti vain tehdä parhaamme. Pyydänkin rakkaat tulevat ja nykyiset vanhemmat, olkaa vähemmän vaativia itsellenne ja lakatkaa pyrkimästä täydellisyyteen! 

(Tanja)

---