Lomanvietto on useissa perheissä tunteet pintaan nostattava tilanne: odotukset korkealla suunnitellaan vietettävän vihdoinkin sitä kuuluisaa laatuaikaa koko perheen kesken, mahtavista rantakeleistä sekä puolison ja lasten seurasta nauttien. Kun todellisuus tuokin tullessaan pariviikkoisen sateen ja riitelyn täyttämän rupeaman, huokaisee moni helpotuksesta, kun loma on vihdoinkin ohi ja on aika palata takaisin arkisiin rutiineihin.
Kaksikulttuurisissa perheissä lomanvietto tuo mukanaan lisäksi omat haasteensa, joita asiaan perehtymätön ei välttämättä tule edes ajatelleeksi. Ensiksi, lomakohteen valinta kaksikulttuurisessa perheessä tuo mieleen enemmänkin yksipuoluejärjestelmän entisessä Itä-Saksassa. Valinnanvapaus osoittautuu pelkäksi silmänlumeeksi, sillä todellisuudessa vaihtoehtoja on vain yksi: sen puolison kotimaa, jossa ei asuta vakituisesti. Toiseksi, tämän kyseisen puolison sukulaiset eivät epäröi käyttää mafian tutuksi tekemiä painostuskeinoja, mikäli perhe harkitseekin viettävänsä lomansa jossakin muualla. Lähes poikkeuksetta perhe päätyykin majoittautumaan sukulaisten huomaan, jotta nämä saisivat viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä.
Rentouttavan yhdessäolon sijaan edellä mainittu skenaario on tuomittu epäonnistumaan. Muutaman autuaan yhdessä vietetyn päivän jälkeen alkaa toista puolisoista ahdistaa omat (appi-)vanhempansa ja pienestä kinasta kehkeytyykin kunnon sukuriita. Silloinkin kun perhe omaa lehmän hermot eikä provosoidu sanaharkkaan serkunkumminkaiman kanssa, on heidän pidettävä mielessä, että omat suunnitelmat ystävien tapaamisesta on syytä unohtaa. Aikaa ei nimittäin liiemmin jää yli pakollisilta sukuloinneilta ainakaan ilman, että joku loukkaantuisi verisesti. Silloin lopputulos on taas edellisen esimerkin kaltainen.
Kohdemaan suuri etäisyys kotoa tuo sekin omat lisäjännitteensä kahden kulttuurin perheiden lomanviettoon, varsinkin jos perheeseen kuuluu pikkulapsia. Ikivihreä klassikko vanhempien painajaislistan kärkisijoilta on tuntikausien oleskelu yläilmoissa pikku-tuittupään kanssa. Tuittupään, jonka vaippaan törähtää takuuvarmuudella tuutintäydeltä sitä itseään heti kun kuulutus liikkumisen estävästä turbulenssista kajahtaa lentokoneen matkustamossa.
Palataanpa vielä hetkiseksi edellä mainitun kaltaiseen lomaan ja sitä seuraavan kotiinpaluun tuomaan riemuun. Ehkä parasta kotiinpaluussa on - vaikkakin valitettavan nopeasti unholaan painuva - huomio siitä, ettei arki itsessään, niin yksi- kuin monikulttuurisissa perheissäkään, olekaan hullumpaa. Ihan oikeasti.
(Cultura)
Kaksikulttuurisissa perheissä lomanvietto tuo mukanaan lisäksi omat haasteensa, joita asiaan perehtymätön ei välttämättä tule edes ajatelleeksi. Ensiksi, lomakohteen valinta kaksikulttuurisessa perheessä tuo mieleen enemmänkin yksipuoluejärjestelmän entisessä Itä-Saksassa. Valinnanvapaus osoittautuu pelkäksi silmänlumeeksi, sillä todellisuudessa vaihtoehtoja on vain yksi: sen puolison kotimaa, jossa ei asuta vakituisesti. Toiseksi, tämän kyseisen puolison sukulaiset eivät epäröi käyttää mafian tutuksi tekemiä painostuskeinoja, mikäli perhe harkitseekin viettävänsä lomansa jossakin muualla. Lähes poikkeuksetta perhe päätyykin majoittautumaan sukulaisten huomaan, jotta nämä saisivat viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä.
Rentouttavan yhdessäolon sijaan edellä mainittu skenaario on tuomittu epäonnistumaan. Muutaman autuaan yhdessä vietetyn päivän jälkeen alkaa toista puolisoista ahdistaa omat (appi-)vanhempansa ja pienestä kinasta kehkeytyykin kunnon sukuriita. Silloinkin kun perhe omaa lehmän hermot eikä provosoidu sanaharkkaan serkunkumminkaiman kanssa, on heidän pidettävä mielessä, että omat suunnitelmat ystävien tapaamisesta on syytä unohtaa. Aikaa ei nimittäin liiemmin jää yli pakollisilta sukuloinneilta ainakaan ilman, että joku loukkaantuisi verisesti. Silloin lopputulos on taas edellisen esimerkin kaltainen.
Kohdemaan suuri etäisyys kotoa tuo sekin omat lisäjännitteensä kahden kulttuurin perheiden lomanviettoon, varsinkin jos perheeseen kuuluu pikkulapsia. Ikivihreä klassikko vanhempien painajaislistan kärkisijoilta on tuntikausien oleskelu yläilmoissa pikku-tuittupään kanssa. Tuittupään, jonka vaippaan törähtää takuuvarmuudella tuutintäydeltä sitä itseään heti kun kuulutus liikkumisen estävästä turbulenssista kajahtaa lentokoneen matkustamossa.
Palataanpa vielä hetkiseksi edellä mainitun kaltaiseen lomaan ja sitä seuraavan kotiinpaluun tuomaan riemuun. Ehkä parasta kotiinpaluussa on - vaikkakin valitettavan nopeasti unholaan painuva - huomio siitä, ettei arki itsessään, niin yksi- kuin monikulttuurisissa perheissäkään, olekaan hullumpaa. Ihan oikeasti.
(Cultura)
RSS Feed
