(c) Language Trainers
Lapsemme täytti itsenäisyyspäivänä kaksi kuukautta, joten rekisteröimme hänet maistraatin kirjoihin ja kansiin. Monikulttuurisessa perheessämme päänvaivaa aiheuttivat lapsen sukunimen ja äidinkielen valinta. Meidän perheessä puhutaan siis kolmea kieltä, edustamme kahta kansalaisuutta ja toistaiseksi meillä kaikilla on eri sukunimi.
Tällä hetkellä vauvalla on vain Suomen kansalaisuus, sillä emme ole vielä ehtineet Espanjan suurlähetystöön hakemaan hänelle toisen kotimaan passia. Laki ymmärtää mainiosti, että ihmisellä voi olla kaksi kansalaisuutta ja ne molemmat voidaan kirjata maistraatin rekisteriin. Samalla logiikalla olisi helppo ymmärtää, että kahden kansalaisuuden haltijalla on myös kaksi äidinkieltä ja kenties useampi kotikieli. Mutta kaksikielisyyttä lakimme ei tunnusta vieläkään. Tämä tuli itselleni aikamoisena yllätyksenä, asuuhan täällä tuhansia monikulttuurisia perheitä, puhumattakaan suomenruotsalaisista, jotka hekään eivät saa lapsilleen kahta virallista äidinkieltä, vaikka kyse on kansalliskielistämme. Laki laahaa siis pahasti muuttuneen, monikielisen arjen perässä.
Meidän perheessä puhutaan kolmea kieltä. Minä puhun lapselle suomea, isä katalaania ja meidän vanhempien yhteinen kieli on espanja, jota puhumme toisinaan myös lapselle. Suomen lain mukaan meidän piti kuitenkin valita lapselle vain yksi äidinkieli. Koska asumme Suomessa, suomen kielen opetus ja oppiminen tulevat tapahtumaan luonnollisestikin helpommin kuin isän kielen. Kuten tässäkin blogissa on aiemmin kirjoitettu, Helsingin kouluissa on oikeus oman toisen kotikielen opetukseen (tietyin edellytyksin), vaikkei kyseessä virallinen äidinkieli olisikaan. Halusin kuitenkin turvata katalaanin aseman lapsen toisena kielenä ihan virallisestikin ja nostaa esiin tämän lain absurdiuden: lapsen äidin – eli minun – kielenihän on suomi. Se ei silti tarkoita, että se olisi ainoa kieli. Jos mahdollista, olisimme kirjanneet lapselle kaikki kolme kotikieltä.
Kansalaisuuksia saa siis maistraatin kirjoissa olla kaksi ja äidinkielen saa itse valita (vaikka puutteellisesti vain yhden), mutta sukunimen valintaan emme sitten saaneetkaan vaikuttaa ollenkaan. Tämä siis oman kaksoissukunimeni takia. Espanjan sukunimilain mukaan jokaiselle lapselle annetaan molempien vanhempien sukunimet, mallia Fernández García. Itse otin naimisiin mennessämme mieheni sukunimen omani perään osittain sen takia, että viranomaisten oli niin vaikea käsittää yksiosaista sukunimeä – toista sukunimeä tivattiin kaikkialla. Koska menimme naimisiin Espanjassa, sain luvan ottaa kaksoissukunimen espanjalaiseen tyyliin ilman väliviivaa, mikä taas aiheuttaa päänvaivaa suomalaisissa järjestelmissä, jotka tulkitsevat toisinaan Ribasin etunimekseni.
Yleensä espanjalaisen sukunimen ensimmäinen nimi on isältä ja toinen äidiltä, mutta lain mukaan järjestys voi olla toisinkin päin: äidin ensimmäinen sukunimi + isän ensimmäinen sukunimi. Tasa-arvoista, eikö totta! Kun kirjaamme tyttäremme Espanjan kansalaiseksi, voimme siis valita hänen sukunimekseen joko Ribas Kultanen tai Kultanen Ribas. Suomessa asuvana Kultanen ensimmäisenä sukunimenä on tietynlainen plussa. Tällöin lapsella olisi myös sama sukunimi kuin minulla, ja lisäksi siihen sisältyisi myös isän ensimmäinen sukunimi. Looginen valinta siis.
Suomen sukunimilain mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Lähetin maistraattiin kaksi sähköpostia, soitin kahdesti ja kävin paikan päällä selittämässä tilannettamme, mutta laki on järkkymättömästi isän sukuniemen säilymisen puolella. Koska lapsi on syntynyt Suomessa, äidin kaksiosainen sukunimi ei voi periytyä lapselle, ei myöskään äidin ensimmäinen sukunimi (tyttönimi), vaan ainoastaan isän sukunimi on mahdollinen. Tyttäremme sukunimi ei siis Suomen lain mukaan saa olla Kultanen Ribas, Ribas Kultanen eikä pelkkä Kultanen, vaan rekisteriin merkittiin pelkkä Ribas kovasta väännöstäni huolimatta.
Kerroin, että lapsi tulee saamaan myös Espanjan kansalaisuuden, eli kaksi sukunimeä lapselle on tulossa ennen pitkää joka tapauksessa. Mutta eihän se auttanut. Ainoa vaihtoehto on hakea Espanjan suurlähetystöstä Espanjan passi espanjalaisella sukunimellä ja palata sitten takaisin maistraattiin anomaan sukunimen vaihtoa. Ajan, paperin ja Kela-korttien tuhlausta, mutta Suomessahan tunnetusti laki on laki ja paperisota rakas harrastus. Kielilain lisäksi päivitettävää kaipaisi siis myös patriarkaalinen sukunimilakimme.
(Paula Kultanen Ribas)
Lisätietoa:
Tällä hetkellä vauvalla on vain Suomen kansalaisuus, sillä emme ole vielä ehtineet Espanjan suurlähetystöön hakemaan hänelle toisen kotimaan passia. Laki ymmärtää mainiosti, että ihmisellä voi olla kaksi kansalaisuutta ja ne molemmat voidaan kirjata maistraatin rekisteriin. Samalla logiikalla olisi helppo ymmärtää, että kahden kansalaisuuden haltijalla on myös kaksi äidinkieltä ja kenties useampi kotikieli. Mutta kaksikielisyyttä lakimme ei tunnusta vieläkään. Tämä tuli itselleni aikamoisena yllätyksenä, asuuhan täällä tuhansia monikulttuurisia perheitä, puhumattakaan suomenruotsalaisista, jotka hekään eivät saa lapsilleen kahta virallista äidinkieltä, vaikka kyse on kansalliskielistämme. Laki laahaa siis pahasti muuttuneen, monikielisen arjen perässä.
Meidän perheessä puhutaan kolmea kieltä. Minä puhun lapselle suomea, isä katalaania ja meidän vanhempien yhteinen kieli on espanja, jota puhumme toisinaan myös lapselle. Suomen lain mukaan meidän piti kuitenkin valita lapselle vain yksi äidinkieli. Koska asumme Suomessa, suomen kielen opetus ja oppiminen tulevat tapahtumaan luonnollisestikin helpommin kuin isän kielen. Kuten tässäkin blogissa on aiemmin kirjoitettu, Helsingin kouluissa on oikeus oman toisen kotikielen opetukseen (tietyin edellytyksin), vaikkei kyseessä virallinen äidinkieli olisikaan. Halusin kuitenkin turvata katalaanin aseman lapsen toisena kielenä ihan virallisestikin ja nostaa esiin tämän lain absurdiuden: lapsen äidin – eli minun – kielenihän on suomi. Se ei silti tarkoita, että se olisi ainoa kieli. Jos mahdollista, olisimme kirjanneet lapselle kaikki kolme kotikieltä.
Kansalaisuuksia saa siis maistraatin kirjoissa olla kaksi ja äidinkielen saa itse valita (vaikka puutteellisesti vain yhden), mutta sukunimen valintaan emme sitten saaneetkaan vaikuttaa ollenkaan. Tämä siis oman kaksoissukunimeni takia. Espanjan sukunimilain mukaan jokaiselle lapselle annetaan molempien vanhempien sukunimet, mallia Fernández García. Itse otin naimisiin mennessämme mieheni sukunimen omani perään osittain sen takia, että viranomaisten oli niin vaikea käsittää yksiosaista sukunimeä – toista sukunimeä tivattiin kaikkialla. Koska menimme naimisiin Espanjassa, sain luvan ottaa kaksoissukunimen espanjalaiseen tyyliin ilman väliviivaa, mikä taas aiheuttaa päänvaivaa suomalaisissa järjestelmissä, jotka tulkitsevat toisinaan Ribasin etunimekseni.
Yleensä espanjalaisen sukunimen ensimmäinen nimi on isältä ja toinen äidiltä, mutta lain mukaan järjestys voi olla toisinkin päin: äidin ensimmäinen sukunimi + isän ensimmäinen sukunimi. Tasa-arvoista, eikö totta! Kun kirjaamme tyttäremme Espanjan kansalaiseksi, voimme siis valita hänen sukunimekseen joko Ribas Kultanen tai Kultanen Ribas. Suomessa asuvana Kultanen ensimmäisenä sukunimenä on tietynlainen plussa. Tällöin lapsella olisi myös sama sukunimi kuin minulla, ja lisäksi siihen sisältyisi myös isän ensimmäinen sukunimi. Looginen valinta siis.
Suomen sukunimilain mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Lähetin maistraattiin kaksi sähköpostia, soitin kahdesti ja kävin paikan päällä selittämässä tilannettamme, mutta laki on järkkymättömästi isän sukuniemen säilymisen puolella. Koska lapsi on syntynyt Suomessa, äidin kaksiosainen sukunimi ei voi periytyä lapselle, ei myöskään äidin ensimmäinen sukunimi (tyttönimi), vaan ainoastaan isän sukunimi on mahdollinen. Tyttäremme sukunimi ei siis Suomen lain mukaan saa olla Kultanen Ribas, Ribas Kultanen eikä pelkkä Kultanen, vaan rekisteriin merkittiin pelkkä Ribas kovasta väännöstäni huolimatta.
Kerroin, että lapsi tulee saamaan myös Espanjan kansalaisuuden, eli kaksi sukunimeä lapselle on tulossa ennen pitkää joka tapauksessa. Mutta eihän se auttanut. Ainoa vaihtoehto on hakea Espanjan suurlähetystöstä Espanjan passi espanjalaisella sukunimellä ja palata sitten takaisin maistraattiin anomaan sukunimen vaihtoa. Ajan, paperin ja Kela-korttien tuhlausta, mutta Suomessahan tunnetusti laki on laki ja paperisota rakas harrastus. Kielilain lisäksi päivitettävää kaipaisi siis myös patriarkaalinen sukunimilakimme.
(Paula Kultanen Ribas)
Lisätietoa:
- Paula Kultanen Ribas on kääntäjä, muusikko ja bloggaaja, jonka kotona puhutaan suomen lisäksi espanjaa ja katalaania.
- Paulan kirjoittamassa Kultasen Pauloissa -blogissa tutustutaan luomuhörhön kolmikieliseen vauva-arkeen muusikkoperheessä.
RSS Feed
