Armi ja me muut kunniattomat suomineidot

Suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten välisiä suhteita on mediassa ja nettipalstoilla pyöritelty viime aikoina oikein olan takaa. Niin kuin aikaisemmasta blogijutustakin voidaan rivien välistä lukea, suomalainen nainen on aiheen aiheuttamasta hälystä vähintään hämillään. Ihan kun nyt puhuttaisiin jostakin aivan uudesta ja yllättävästä asiasta. Ja miksi juuri nämä parisuhteet joutuvat aika ajoin julkisen arvostelun kohteeksi?

Olen ehkä hieman tylsä, kun nyt jatkan edelleen tätä jo mauttomuuksiin edennyttä keskustelua. Mutta tämän aiheen ympärille syntyneeseen keskusteluun nyt vaan liittyy niin monta asiaa, mitkä ovat jääneet mielen päälle, että ne on lausuttava ääneen. Ensimmäinen omaan silmääni pistänyt epäkohta keskustelussa on se, että suomalaiset naiset olisivat jotenkin poikkeavia. Koko maailman kahden kulttuurin liittojen määrää en tiedä, mutta jo omaan ystävä- ja tuttavapiiriini kuuluu lukuisia ulkomaalaisia naisia, joilla on kumppani toisesta maasta. Toinen huomionarvoinen seikka tässä keskustelussa on se, että suomalaisilla miehillä on edelleen enemmän ulkomaalaisia kumppaneita verrattuna suomalaiseen naiseen. Miksi tämä fakta ei ylitä uutiskynnystä tai herätä valtavaa kriittistä, netissä anonyyminä vellovaa keskustelua aliarvoisine kommentteineen?

Suomalaisen naisen ja ulkomaalaisen miehen välinen suhde näyttää todellakin herättävän voimakkaita tunteita. Miettiessäni tätä muistin kerran lukeneeni Niina Vuolajärven tutkimusartikkelin ”Kansakunnan kunniattomat tyttäret” (Kulttuurintutkimus 29, 2012:2).  Viimeaikainen keskustelu onkin oiva esimerkki siitä, miten Suomessa yleensä yksityisestä ja intiimistä asiasta, heteroseksuaalisesta parisuhteesta, tulee hyväksytysti julkisen arvostelun kohde silloin kun "se rikkoo kansakunnan, rodun tai uskonnon kautta määrittyvää normatiivista heteroseksuaalisuutta”. Myös epäkunnioittava kohtelu, rasismi ja ennakkoluulot näyttäisivät olevan sallittuja silloin kun puhutaan suomalaisen naisen ulkomaalaisen kanssa solmitusta liitosta. Tämä erityisesti silloin kun ulkomaalaisuus määritellään suhteessa puolison ihonväriin tai uskontoon. Kuten Vuolajärvikin artikkelissaan toteaa, suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten liitot eivät ole samalla viivalla sen suhteen, miten nämä liitot otetaan ympäristössään vastaan. Naiset tulevat suhteissaan ja niiden julkisessa arvostelussa myös eri tavoin tietoiseksi Suomessa vallitsevasta rasismista ja sen näkymättömyydestä valtaosalle suomalaisista. 

Luettuani kyseisen artikkelin uudelleen tulin siihen tulokseen, ettei viimeaikainen keskustelu ole mitään harmitonta löpinää. Keskustelu tekee näkyväksi monia huolestuttavia asioita. Yhteiskunnassamme elää edelleen voimakkaita vanhanaikaisia käsityksiä sekä naisen asemasta että sukupuoleen, ihonväriin ja kansallisuuteen liittyvistä hierarkioista ja normeista. Näistä normeista poikkeaminen näyttäisi antavan ”luvan” julkiselle arvostelulle ja haukkumiselle (mm. lehmä, tyhmä, helppo, hyväksikäytetty) sekä rasismille. Tässä keskustelussa konkretisoituu se, miten (Vuolajärven sanoja lainaten) ”suomalainen nainen nähdään edelleen patriarkaalisen kansakunnan omaisuutena.”

Huolestuttavaa tässä on se, miten vähän on muuttunut ajan kuluessa. Kuten jo alussa mainitsin, suomalaisnaisen ja ulkomaalaisen väliset liitot eivät ole mikään uusi asia. Kun Armi Kuusela aikoinaan 1950-luvulla avioitui filippiiniläisen miehensä kanssa, osa Suomen kansasta järkyttyi ja piti häntä maanpetturina. Aasialainen naistennaurattaja oli ryöstänyt suomineidon! Kuulostaako yhtään tutulta?

(Suomineito)

---